Kauden viimeinen SaiPa-peli – ”Herruus pelissä!”

Kuluvan kauden viimeinen Kaakon Derby pelataan lauantaina Lappeenrannassa – ja samalla ratkeaa myös Kaakon herruus.

KooKoon kauden toiseksi viimeinen viikko alkoi rytinällä, kun joukkue kävi pelaamassa tiistaina Oulussa Kärppiä vastaan ja heti perään keskiviikkona Jyväskylässä JYPiä vastaan. Hyvistä otteista huolimatta haastava helmikuu sai jatkoa, eikä pistetili kärkijoukkueita vastaan karttunut – molemmat matsit päättyivät 4–2-lukemiin.

– Kaksi hyvää peliä, mutta nolla pistettä. Pelasimme kapealla miehistöllä ja haastoimme kärkiporukoita tasapäisesti. Se kertoo, että teemme asioita oikein, vaikka onkin tietysti harmi, ettemme pystyneet pitämään otetta voitoista ja pisteistä, KooKoo-hyökkääjä Miikka Pitkänen analysoi.

Lukuisten poissaolojen myötä 21-vuotias Pitkänen sai keskiviikon JYP-ottelussa rintaansa varakapteenin A-merkin.

– En haluaisi olla kapteeni, mutta tuo A on juuri hyvä. C rinnassa joutuisi liikaa keskittymään muihin ja se olisi pois omasta tekemisestä. Varakapteenina pääsee kapteeniston palavereihin ja saa vähän enemmän urputtaa tuomareille... Tai siis keskustella!

Viime kaudella Suomen mestaruudesta pelannut Pitkänen joutuu tällä kertaa katselemaan pudotuspelejä kotisohvalla, sillä KooKoon kausi tulee päättymään viikon päästä runkosarjaan. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö joukkue taistelisi voitoista viimeiseen asti.

Seuraava mahdollisuus katkaista helmikuun aikana venähtänyt tappioputki tulee lauantaina, kun joukkue matkaa Lappeenrantaan SaiPan vieraaksi. Kauden viimeisessä Kaakon Derbyssä on pelissä Kaakon herruus, sillä KooKoo johtaa sitä taistelua pistein 9–6.

Edellinen kohtaaminen joukkueiden välillä pelattiin tammikuun loppupuolella Kouvolassa, jossa KooKoo nappasi rangaistuslaukausvoiton Malte Strömwallin ujutuksen ja Samu Perhosen rankkarinollauksien myötä.

– Emme enää ajattele sarjataulukkoa, vaan elämme päivän ja pelin kerrallaan. SaiPa sytyttää ja matsissahan on vielä panosta Kaakon herruutta ajatellen. Haemme sen kotiin!

Edellisviikon olympiatauko meni Pitkäsen kannalta mielekkäästi, sillä nuorukainen pääsi seuraamaan oman idolinsa Pavel Datsjukin otteita olympiakentillä. Datsjukin turnaus päättyikin lopulta kultaisiin mitaleihin yhdessä muiden venäläisten olympiaurheilijoiden kanssa.

Pitkäsen uran tavoitteet ja Datsjuk liittyvät myös yhteen.

– Pavel Datsjuk on maailman paras jääkiekkoilija, siitä ei ole kahta sanaa. Kyllä oli taas ilo katsoa miehen peliä olympiakaukalossa. Uran tähtäin on siinä, että olisin jonain päivänä edes lähes yhtä hyvä.

Seuraavat kotiottelut:

Ti 6.3. klo 18:30 Opiskelijapeli KooKoo–Ässät – osta liput!
La 10.3. klo 17:00 Runkosarjan päätöskierros KooKoo–JYP – osta liput!