Kolmas kotivoitto putkeen!
Lumon Areenan yli 3500 katsojaa saivat lauantaina lopulta haluamansa – kotivoiton. Lahden Pelicans kaatui 2–1-lukemin.
KooKoo jatkoi noususuhdanteisia kotiesityksiään lauantaina Lumon Areenalla, kun Lahden Pelicans joutui toteamaan isännän vahvemmakseen. Hyökkääjä Anrei Hakulinen räjäytti Lumon Areenan jatkoajalla 2–1-voittomaalillaan.
- Nämä olivat voitetut kaksi pistettä, KooKoon päävalmentaja Tuomas Tuokkola summasi.
- Joukkueen sitkeys ja taistelu sekä yleisön tuki olivat upeita! Muutaman pelin tauon jälkeen oli taas yli 3500 katsojaa ja sen huomasi. On tämä pirun paljon parempi fiilis voitto- kuin häviöpelin jälkeen.
Lumon Areenalla oli lauantaina hienosti yleisöä, 3535 katsojaa.
Kotivoitto oli KooKoolle kolmas peräkkäinen, mikä on joukkueen kuluvan kauden ennätys. Tiistaina Helsingissä joukkue hävisi niukasti IFK:lle, mutta kolme muuta viime ja tämän viikon ottelua ovat päättyneet mieluisasti.
- Kahden viikon saldo neljästä ottelusta on kolme voittoa. Toistan ehkä itseäni, mutta olemme sitkeitä ja jaksamme tehdä töitä hartiavoimin illasta ja päivästä toiseen.
Konkreettinen esitys KooKoon sitkeydestä oli puolustaja Ossi-Petteri Grönholmin sisukas esitys. Pakki sai kiekon naamaansa toisessa erässä, mutta tuli takaisin peliin kolmannessa.
- Grönholm halusi itse tulla takaisin! Aika monta hammasta lähti ja nenä aukesi, mutta niin vaan painoi ilman hampaita ja tupot nenässä pelin loppuun.
KooKoo avasi matsin maalihanat avauserässä alivoimalla. Panu Mieho karvasi kiekon hienosti hyökkäyssiniviivalla, painoi maalille ja Terry Broadhurst survoi lopulta karat sisään.
Ottelun alkupuolisko oli tasainen, mutta hiljalleen hallinta siirtyi vieraille. Erityisesti kolmas erä oli Pelicansilta hyvä, mikä näkyi lopulta myös 1–1-tasoitusmaalina. Leland Irving piti KooKoon pelissä mukana illan 29 torjunnallaan, joista peräti 14 tuli päätöserässä, mutta Juha Leimun ylivoimalaukaus oli liikaa.
- Olimme siinä ahdingossa ja yritimme pelata sovitusti kiekolla ulos alueelta, mutta emme siinä täysin onnistuneet. Kerjäsimme verta nenästämme. Pelicansin maali onneksi sytytti meidät uudestaan matsiin.
- Pelicans on tällä hetkellä tosi hyvä ja kurinalainen joukkue. Heillä on pelissä kaksi vaihetta, joita he toteuttavat hyvin. Viisikko oli tänäänkin todella tiivis ja päälle tuli aina viisi äijää, jolloin omista on hankala lähteä. Halusimme lähteä kiekon kanssa, mutta jouduimme välillä purkamaan.
KooKoo sisuuntui tasoituksesta ja Anrei Hakulinen sai kunnian ratkaista matsin jatkoajalla upealla yläkulmakudilla.
Seuraavat kotiottelut:To 2.3. KooKoo–Ässät – osta liput!
Ke 7.3. KooKoo–Ilves – osta liput!
Ma 13.3. KooKoo–HPK – osta liput!