Kolme pistettä Haatajan debyytistä!
KooKoo nappasi kauden kolmannen kolmen pisteen voittonsa keskiviikkona KalPan kustannuksella.
Hyökkääjähankinta Juha-Pekka Haatajan ensiesiintyminen KooKoo-nutussa sujui voitokkaasti. KooKoo kävi keskiviikkona Kuopiossa onnistuneella ryöstöretkellä ja kaatoi KalPan maalein 1–2 (0–1, 1–1, 0–0).
- Pelasimme fiksun pelin. Odotimme paikkojamme ja naulasimme niistä tehokkaasti. Puolustuspeli oli jälleen hyvää ja ”Fredi” maalilla mahtava. Hyvä koko joukkueen voitto, KooKoon varakapteeni Josh Green kommentoi pelin jälkeen.
Kultakypärääkin kantava Green iski ottelussa ensimmäisen maalinsa KooKoo-paidassa. Toisessa erässä miehen runnoma 1–2-osuma jäi lopulta myös ottelun voittomaaliksi.
- Olin kieltämättä miettinyt maalin puuttumista paljon viime aikoina. Myös viime kaudella ensimmäisen maalin tekeminen kesti kauan. Viime kaudella tein avausmaalin täällä Kuopiossa ja nyt toivoin, että sama tapahtuisi uudelleen, ja sieltähän se tuli. Hauska juttu, Green myhäili.
Oranssimustien alakerrasta puuttui runsaasti kokemusta, kun sekä Ari Vallin, Ossi-Petteri Grönholm että Oscar Eklund olivat sivussa. Silti niin alakerta kuin hyökkäysosastokin puolusti maalivahti Frédéric Cloutierin edessä mainiosti.
- Meidän pakistolle pitää nostaa hattua. Pelaajat kasvavat koko ajan miesten mittoihin. Vaatimustaso kasvaa, mutta pelaajat pystyvät siihen vastaamaan. Se on hemmetin hieno asia, KooKoon päävalmentaja Petri Mattila kehui.
Kolmen pisteen voitto oli KooKoolle kauden kolmas. Kaikkiaan voitto oli oranssimustille kuudes, kun runkosarjaa on takana 12 ottelua.
Smartti lopetus
KooKoo oli erityisesti ottelun avauserässä vahva. KalPa sai erän saumansa ylivoimilla, mutta tasaviisikoin KooKoo oli hyvin pelin rytmin herra. Jan-Mikael Juutilainen napautti 0–1-osuman debytantti Juha-Pekka Haatajan ja Tomi Peltosen esityöstä.
- Ensimmäinen erä oli meiltä varsin mainiota vieraspelaamista. Itsestä tuntui välillä jopa vähän hassulta, että pelasimme Kuopiossa todella kiekollista KalPaa vastaan vieraskaukalossa, mutta silti me pystyimme rytmittämään peliä, pääluotsi Mattila iloitsi.
Kotijoukkue tuli tasoihin hieman ennen toisen erän puoliväliä Joonas Lyytisen siniviivakudilla. KooKoo kuittasi alta kahta minuuttia myöhemmin, kun varakapteeni Green survoi kiekon KalPa-maaliin. Matt Watkins ja Mikko Lehtonen saivat syöttöpisteet.
- Voitin aloituksen taaksepäin ja menin maalille. Lehtonen teki hyvää työtä ja toimitti kiekon onnistuneesti maalille, mistä se pomppasi reboundina suoraan lapaani. Pääsin siirtämään aika tyhjään maaliin, Green kertasi osumaansa.
- Oli hieno asia, että teimme tänään kaksi osumaa maalin edestä. Se on paljon siihen nähden, mitä olemme aikaisemmin pystyneet tuottamaan maalin edestä. Puhuimme asiasta tänään joukkueen kanssa ja ryhmä osoitti taas vastaanottavuutensa, päävalmentaja Mattila kommentoi.
Päätöserässä KalPa puski kovaa päälle, mutta Cloutier torjui KooKoo-maalilla kaikki 13 laukausta. Yhteensä kanukkiveskarille kirjattiin ottelussa 36 koppia.
Kovasta torjuntamäärästä huolimatta KooKoolla ei ollut loppuhetkillä suurta hätää. Joukkue puolusti parhaita maalintekosektoreita hyvin ja Cloutier hoiteli maalilla loput.
- Aikaisempiin peleihin verrattuna johtoasemapelaaminen oli lopussa äärimmäisen smarttia. Ratkaisut olivat rauhallisia ja fiksuja, Mattila kehaisi.
SEURAAVAT KOTIOTTELUT:
La 17.10. klo 17:00 KooKoo–Blues – osta liput!
Ke 21.10. klo 18:30 KooKoo–HIFK – osta liput!