KooKoo-A avasi voittotilinsä!

KooKoon A-nuorten joukkue pelasi erinomaisen viikonlopun, joka tuotti joukkueen laariin neljä sarjapistettä.

Mennyt viikonloppu oli paitsi historiallinen KooKoon edustusmiehistön osalta, myös erinomainen oranssimustien A-nuorille. KooKoo-A nappasi perjantaina ensimmäisen sarjapisteensä ja otti lauantaina avausvoittonsa Nuorten SM-liigassa.

- Petrasimme huimasti ensimmäisestä viikonlopusta niissä asioissa, jotka tuottivat meille silloin tuskaa. Painimme viikon maalinteon tehokkuuden kanssa ja löysimmekin siihen uusia keinoja, A-nuorten päävalmentaja Pekka Huikuri iloitsi.

- Myös puolustimme omaa maalinedustaa ja keskustaa tiiviimmin ja sitoutuneemmin. Maalivahtipelikin oli luotettavaa.

Lauantaina Lumon Areenan kotijäällä KooKoo-A taisteli mainiosti Bluesin A-nuorten joukkuetta vastaan, mutta kaatui lopulta voittolaukauskisassa. Loppulukemat kirjattiin espoolaisten eduksi 3-4 VL (1-0, 2-1, 0-2, 0-0).

KooKoon maaleista Bluesia vastaan vastasivat Jesse Espo, Mikko Virtanen ja Pietari Koskelainen. Blues kiri päätöserässä KooKoon 3-1-johdon tasatilanteeksi.

- Harmittaa, että johdimme Bluesia vastaan jo kahdella maalilla, mutta se suli lopussa. Blues oli kyllä todella hyvä, eli ei lopputulos ainakaan täysin ansaitsematon ollut. Meillä oli aiemmin paikat tappaa peli ja saada johto isommaksi, mutta emme siihen pystyneet.

Nuorten voittotili pamahti auki lauantaina, kun joukkue yllätti kotijäällään Helsingin IFK:n upeasti 4-2 (1-0, 1-0, 2-1).

Antti Salonen, Pietari Koskelainen, Niki Koskinen ja Joona Puhakka maalasivat isännille. Puhakan iskemä lopullinen 4-2-niitti syntyi tyhjään maaliin.

- IFK:ta vastaan pelasimme todella hyvin ja ansaitsimme voiton. Nämä olivat hienoja pisteitä! Jos etukäteen olisi kysynyt keneltä tahansa muulta kuin joukkueen jäseneltä, niin tuskin kovin moni olisi uskonut, että KooKoo ottaa neljä pistettä noilta joukkueilta, Huikuri kehui.

- Mielestäni Arttu Räisänen pelasi puolustuspäässä kauden parhaat pelinsä, ja myös kapteeni Niki Blomberg pystyi vammastaan huolimatta tuomaan johtajuutta. Hyökkääjistä onnistumisia löytyi laajalla rintamalla.