KooKoo kaatoi sarjakärjen!
Liigaa ennen lauantaita johtanut Rauman Lukko joutui lauantaina poistumaan Lumon Areenalta ilman sarjapisteitä. KooKoo vei 4–1-kotivoiton.
KooKoo nappasi lauantaina jo kolmannen kolmen pisteen kotivoittonsa putkeen. Tällä kertaa joukkue lähetti muun muassa Ville Vahalahden, Janne Niskalan ja Stanley Cup –voittaja Sheldon Brookbankin höystämän nimivahvan Lukon kotimatkalle ilman pisteitä.
Lumon Areenan lähes 3500 katsojaa näkivät kotijoukkueen juhlivan lopputuloksella 4–1 (1–0, 0–0, 3–1). KooKoo karkasi vierailtaan päätöserässä Toni Hyvärisen kahdella maalilla.
- Hyvärinen sai eilen kovan tällin päähän. Pelisilmä muurautui mustaksi ja vähän umpeen, mutta ylänurkka löytyi yksisilmäisenä hyvin! Täytyy miettiä jatkossa, että alammeko peluuttaa miestä silmälapulla tai vaikka peittää molemmat silmät, KooKoon päävalmentaja Petri Mattila veisteli.
Perjantaina KooKoo hävisi vahvalla pelillä Helsingissä IFK:lle, mutta lauantaina samanlainen mainio suoritustaso toi myös sarjapisteitä. Keksiviikkona KooKoo nollasi Lumon Areenalla JYPin, joten viikon saldo oli kuusi pinnaa.
- Sanoin jo eilen olevani tosi ylpeä joukkueesta, vaikka hävisimmekin. Taas voi olla pirun ylpeä joukkueesta, on meillä kovia jätkiä, Mattila kehui.
- Hienoa, että pelaajat saivat myös palkinnon, koska sen he todella ansaitsivat. Kaikki ovat tehneet hartiavoimin tämän viikon peleissä ja harjoituksissa. Kuusi pistettä yhdeksästä ei ole maksimisuoritus, mutta se on kova juttu, varsinkin kun katsotaan ketä vastaan pelasimme.
Lukko johti sarjaa ennen lauantain kierrosta, mutta putosi tappion myötä toiselle sijalle. KooKoo harppasi kolmella pisteellä pari pykälää sijalle kahdeksan.
Malinen ja Eklund tehokkaina
Aivan ottelun ensiminuutit olivat KooKoolle hankalia, mikä johti jo kolmen minuutin kohdalla Tuomas Huhtasen rangaistuksen myötä alivoimaan. Se osoittautui lopulta hyväksi asiaksi, sillä KooKoo sai alivoimataistelun myötä kiinni pelistä.
- Alku oli vähän varovainen, mutta sitten Huhtanen pisti kiekon rystyltä katsomoon ja saimme hyvän jäähyn - se alivoima herätti meidät peliin mukaan, pääluotsi Mattila myhäili.
KooKoo kesti Huhtasen alivoiman – ja käytti heti ensimmäisen ylivoimansa. Kultakypärä Josh Green hääräsi maalinedustoimistostaan kiekon reppuun tehokaksikon Jarkko Malisen ja Oscar Eklundin passeista.
Toisessa erässä KooKoo vyöryi jatkuvasti Lukko-maalille, mutta maalivahti Ryan Zapolski torjui kaiken. Lukko tuli päätöserän alussa tasoihinkin, mutta KooKoo kuittasi alle kahdessa minuutissa takaisin johtoon.
Hyvärisen illan ensimmäinen syntyi hyvästä reboundkiekosta ja 3-1-maali puolestaan maailmanluokan yläkulmakudista. Petri Lammassaari ja Mikael Kurki saivat syöttöpisteen ensimmäiseen maaliin, Malinen ja Eklund toiseen.
- Oli henkisesti tärkeää, että vaikka vastustaja teki maalin, niin emme jääneet varomaan, vaan uskalsimme edelleen painaa eteenpäin. Kaksi hienoa suoraa hyökkäystä ja maalia, Mattila kertasi.
Lopullinen 4-1-niitin iski Juha-Pekka Haataja tyhjään maaliin. Tehoduo Malinen-Eklund syötti myös Haatajan maalin, joten molemmat keräsivät illasta pisteet 0+3. Jarkko Malinen on jo kuuden ottelun pisteputkessa.
SEURAAVAT KOTIOTTELUT:
La 21.11. klo 17:00 KooKoo–TPS – osta liput!
TPS-peli on 50-vuotisjuhlaottelu – lue lisää!
Ti 24.11. klo 18:30 KooKoo–KalPa – osta liput!