KooKoo piti pintansa – Keskitalo ratkaisi ylivoimalla!
KooKoo vei Vaasassa pelattavien tuplapelien ensimmäisen osan nimiinsä loppuhetkien ylivoimamaalilla.
Tasainen ja ajoittain kuumatunteiseksikin äityneessä kamppailussa ratkaisua saatiin odotella ihan viimeisille minuuteille asti. Sport nousi kolmannessa erässä kahden maalin takaa tasoihin, mutta KooKoo vei ylivoimamaalilla ottelun nimiinsä lukemin 3–4 (1–2, 0–1, 2–1).
– Vaihderikas peli oli tänään. Äärimmäisen tasainen peli pelattiin. Välillä Sport hallitsi peliä ja välillä puolestaan me hallitsimme tapahtumia, Tuomas Tuokkola tiivisti.
KooKoon avainhahmoja ottelussa olivat kaksi maalia tällännyt hyökkääjä Miikka Pitkänen sekä peräti 38 torjuntaa ottanut maalivahti Samu Perhonen.
Ottelu lähti liikkeelle hieman Sport-merkkisesti, mutta KooKoo sai kuitenkin kestettyä vaasalaisten alkurynnistyksen. Sport kuitenkin sai ottelun avausmaalin erän puolivälin tienoilla, kun Joel Kiviranta tökkäsi irtokiekon maalin edestä verkkoon.
KooKoo kuitenkin sai kuitattua avausmaalin muutaman minuutin päästä, kun Jake Newton seurasi oman laukauksensa irtokiekon ja siirsi kiekon maalin kulmalta ohi Sport-veskari Jonathan Iilahden.
Vain 46 sekuntia tästä ja mustaoranssit siirtyivät ottelussa johtoon. Miikka Pitkänen nousi kiekon kanssa laidasta maalille ja ujutti laatan Iilahden jalkovälistä reppuun.
Ensimmäisessä erässä tunteet myös kuumenivat Sportin Michael Parksin ja KooKoon Jyri Niemen välillä. Nyhjäyksen seurauksena myös molempien hanskat putosivat, joten pelaajien ottelut päättyivät suihkukomennukseen.
– Ensimmäinen erä oli selkeästi pelillisesti Sportin erä, mutta saimme siihen tärkeät kaksi maalia. Ne olivat todella hyviä maaleja. Olimme kuitenkin hyvin pelissä kiinni, verrattuna viime peliin minkä pelasimme ja teimme siitä ison tason noston.
Toisessa erässä ei Sportin puolelta nähty yhtään tilastomerkintää, mutta KooKoolta niitä nähtiin kolme kappaletta. Erä alkoi alivoimalla Arttu Pellin purun noustua suoraan katsomoon.
Ottelun puolivälin jälkeen KooKoo lisäsi johtoaan. Patrick Bjorkstrand löysi upealla ristisyötöllä takatolpalle nousseen Pitkäsen, joka tälläsi illan toisen osumansa suoraan syötöstä.
KooKoo joutui vielä erän lopulla taistelemaan yhden alivoiman, kun Niemen ulosajon myötä toistamiseen tällä viikolla pakin tonttia paikannut Jan-Mikael Juutilainen komennettiin laitataklauksesta jäähyaitioon.
– Toisen erän alkuun tulimme hyvin, mutta sitten taas Sport otti sen hallinnan itselleen. Se oli tämän ottelun kuva.
Kolmannen erän alku oli KooKoolle synkkä, sillä Sport takoi kaksi maalia 24 sekuntiin. Ensin osui Markus Nenonen irtokiekosta ja heti perään Jesse Paukku pääsi nokikkain Perhosen kanssa ja nosti kiekon verkkoon.
KooKoo ei kuitenkaan tilannetta hätkähtänyt, vaan iski ottelun ratkaisuosuman illan toisella ylivoimallaan. Miro Keskitalo heitti viivasta tarkan rannelaukauksen aivan maalin ylänurkkaan. Keskitalo sai samalla sekä kauden että KooKoo-uran ensimmäisen maalin.
Sport yritti tasoitusta vielä ilman maalivahtia, mutta Perhonen kesti KooKoo-maalilla punapaitojen pahimmat yritykset. Näin ollen KooKoo nappasi viikonlopun tuplapeleistä ensimmäisen voiton.
– Kolmannessa erässä tuli pieni musta hetki ja Sport tuli tasoihin, mutta sitten Keskitalo sai ylivoimalla ensimmäisen maalinsa meillä, joka ratkaisi lopulta voiton.
– Tasainen kahden joukkueen kamppailu, jonka pystyimme kääntämään lopussa voitoksi. Huomenna sitten jatketaan!