Koponen: ”Törkeän siistiä tulla takaisin!”
KooKoon alakerta vankistui alkuviikosta Marlo Koposella, joka liittyi oranssimustien matkaan kuukauden mittaisella diilillä.
Kolmelta aiemmalta kaudelta kouvolalaisille tuttu työmyyräpakki Marlo Koponen palasi KooKoon vahvuuteen alkuviikosta. Alkukauden ilman sopimusta ollut puolustaja ja seura solmivat kuukauden mittaisen pestin.
- Oli kyllä törkeän siistiä tulla takaisin! Hienoa päästä mukaan tuohon porukkaan vielä näin uuden Liiga-kauden kynnyksellä. Kävin kesällä metallitöissäkin, mutta kyllä lätkä on huomattavasti lähempänä sydäntä, Koponen fiilistelee.
- Nyt laitan itseni kuukauden ajan täysillä likoon, ja sitten katsotaan eteenpäin. Yrityksestä ei ainakaan jää tämä homma kiinni!
Koponen pelasi KooKoossa Mestistä kaudet 2013–2015 ja Liigaa viime kauden 2015–2016. Yhteensä puolustaja on uurastanut oranssimustissa 178 Liiga– ja Mestis–ottelua.
- Olen viihtynyt Kouvolassa todella hyvin, itse asiassa syttynyt ihan täysin. Joukkueessa ja organisaatiossa on hyviä ihmisiä.
Imatralaislähtöinen Koponen pelasi Liigaa SaiPassa 2008–2011 ja palasi neljän kauden tauon jälkeen korkeimmalle sarjatasolle KooKoon mukana viime sesongiksi. Viime kaudella Liiga-pelejä kertyi 45.
- Opin viime kaudella valtavan määrän vielä näin vanhemmalla iällä. Tuntui, että pelasin elämäni parasta kiekkoa ja pystyin hoitamaan annetun tontin mukiinmenevästi, Koponen analysoi.
- Kausi oli kokonaisuudessa joukkueeltakin miun mielestä onnistunut. Playoffpaikka olisi ollut kirsikka kakun päälle. Joukkue oli poikkeuksellisen hieno ja oli etuoikeus olla mukana sekä siinä, että koko KooKoon Mestiksestä Liigaan –nousuprojektissa.
Viime kaudella Koposen henkilökohtaisiin tilastoihin tärähti myös uran kaksi ensimmäistä Liiga-maalia.
- Kausi oli poikkeuksellinen! Tuli kaksi maalia kaukalossa ja vielä yksi kotona, kun ensimmäinen lapsi syntyi nyt heinäkuussa. Kaikki osui kohdalleen, Koponen naurahtaa.
- Jos hommani olisi maalien tekeminen, niin ura olisi loppunut viimeistään 2007. Ihan kivoja juttuja ne silti oli. Jos ei muuta, niin jätkät saivat kopissa liekityksen aihetta. Tikaria tuli ihan huolella.
Koponen palaa Kouvolaan hyvin harjoitelleena, sillä mies on ollut elokuusta asti Imatran Ketterän Suomi-sarjakauteen valmistautuvan joukkueen mukana.
- Todella iso kiitos ja hatunnosto lähtee Ketterälle siitä, että sain olla mukana. Olin heidän kanssaan kahdeksan viikkoa jäällä ja pelasinkin pari peliä, joten mies tulee tänne hyvässä iskussa ja ammattimaisesti treenanneena. Imatralla tehdään hyvin hommia. Toivon ja uskon, että Ketterän Mestis-unelma toteutuu tällä kaudella.
Ennen Ketterää Koponen ehti tutustua myös toisenlaiseen työympäristöön.
- Kävin kesällä kokeilemassa levyseppähitsaajan hommia. Se oli ihan kivaa siinä mielessä, että sain ainakin yhden homman viivattua, että mitä Marlosta ei ainakaan uran jälkeen tule. Se on aikanaan ison pohdinnan paikka, että mitä tehdä kun NHL-junakin näyttää ajaneen lopullisesti ohi, mutta nyt keskityn täysillä tähän kuukauteen ja KooKoohon.
#KaakonDerby avaa kauden! KooKoo–SaiPa Lumon Areenalla perjantaina 16. syyskuuta kello 18:30. Osta lippusi nyt!