Kova alkuspurtti huipentuu Turkuun

Liiga-kauden kova alkurysäys päättyy KooKoon osalta lauantaina Turun HK Areenalle.

KooKoo urakoi lauantaina Turussa viidennen Liiga-ottelunsa yhdeksän päivän sisään ja kolmannen kuluvalla viikolla. Kouvolalaisnippu vierailee viikon päätteeksi nimivahvan Turun Palloseuran luona HK Areenalla.

- Meidän pitää pelata rohkeasti. Vaikka on kolmas peli tällä viikolla, niin meidän täytyy uskaltaa pelata. Jos alamme räiskimään ja ruiskimaan, niin se ei ole meille paras homma, KooKoon päävalmentaja Petri Mattila pohtii.

- Kaivetaan kulmahampaat esiin vielä huomenna ja ollaan tiivis, työteliäs sekä rohkea joukkue.

Oranssimusta joukkue pelasi perjantaina kotikaukalossa kovan 65-minuuttisen, jonka päätteeksi KooKoo kaatoi Porin Ässät voittolaukauskisassa loppuluvuin 4-3 (1-2, 2-0, 0-1, 0-0).

- Toisessa erässä olimme ihan hemmetin hyviä taas kerran. Pelasimme yhden 20-minuuttisen ihan meidän parasta kiekkoa. On hienoa nähdä, kun pelaajat nauttivat ja homma käy, Mattila kommentoi.

- Pelin alku oli huono, mutta toiseen erään paransimme ja osoitimme jo taisteluakin. Pelasimme välillä aika iloista lätkää. Viimeiseen erään sovimme, että olemme aktiivisia, mutta olimme ihan lapasia! Sitä meidän pitää parantaa, puolustaja Mikael Kurki summasi pelin jälkeen.

Turun-vierailu on KooKoolle kuluvan kauden toinen vieraspeli. Sarja-avaus Lappeenrannassa päättyi edellisviikonloppuna yhteen pisteeseen ja voittolaukauskisatappioon.

KooKoon kokemukset Turusta ovat positiivisia, sillä seurahistorian ensimmäinen SM-liigavoitto irtosi nimenomaan TPS:n kustannuksella. Syyskuussa 1987 KooKoo oli jatkoajan jälkeen Turussa vahvempi maalein 6-7.

Kolmen aiemman pääsarjakauden aikana KooKoo ja TPS kohtasivat yhteensä 12 kertaa, joista kouvolalaisille kirjattiin vain maltilliset kolme voittoa.

Riittääkö kovan viikon jäljiltä energiaa vielä TPS-matsiin, Mikael Kurki?

- Vielä jaksaa helposti! Voisin olla kentällä vaikka koko ajan. Se on kivempaa kuin istua aitiossa ja panikoida, Kurki virnistää.

SEURAAVAT KOTIOTTELUT:
To 24.9. klo 18:30 KooKoo-Tappara – osta liput
!
La 26.9. klo 17:00 KooKoo-Kärpät – osta liput!