Kultanen: ”Entistä parempana takaisin!”

Lue tästä urheilujohtaja Jarno Kultasen katsaus kauteen 2017–2018.

Liiga-kausi 2017–2018 päättyi KooKoon osalta runkosarjaan ja 14. sijaan. Lopputulos oli pettymys pudotuspelipaikkaa jahdanneelle joukkueelle ja seuralle.

– Tapahtumarikas ja vaikea kausi. Välillä tuntui, että voiko tämä enää olla tottakaan, mutta tästä on vain otettava oppi mukaan ja tultava ensi kaudella entistä parempana takaisin, KooKoon urheilujohtaja Jarno Kultanen linjaa.

Joukkue uudistui edelliskaudesta varsin paljon sekä kaukalossa että penkin takana. Kausi oli päävalmentaja Tuomas Tuokkolan ensimmäinen kokonainen sesonki oranssimustissa. Simo Mälkiä tuli valmennustiimiin Vantaalta, Lovro Bajc KooKoo–B:stä ja Kari Lehtonen jatkoi mukana.

– Teimme myös uudelleenorganisointeja fysiikkavalmennukseen sekä fysioterapiaan. Joukkuekin uudistui melkoisesti, kun kahden ensimmäisen kauden onnistujat jatkoivat luonnollisia pelaajapolkujaan kohti uusia haasteita kirkkaammissa valoissa.

Uudet tuulet valmennuksessa toivat uudistuksia myös harjoitteluun ja pelaajien testaamiseen.

– Kesäjaksolla joukkue testattiin perusteellisemmin kuin koskaan aiemmin Pajulahden Urheiluopiston ammattilaisten toimesta. Saimme loistavaa dataa kesäharjoittelun suunnitteluun ja pääsimme käsiksi osa-alueisiin, jotka vaativat eniten huomiota.

– Halusimme olla aktiivinen ja luisteluvoimainen joukkue, joten kestävyysominaisuuksien tuli olla kunnossa kauteen lähdettäessä. Joukkue harjoitteli kesällä laadukkaasti ja toipilaat kuntoutuivat kovaa vauhtia kohti jääharjoittelun elokuista starttia.

Kesän jälkeen elokuussa sattui ja tapahtui vähän liiankin kanssa.

– Ensimmäinen takapakki tuli heti harjoitusjakson alussa, kun Robin Jacobsson joutui lopulta puoleksi vuodeksi katsomon puolelle ennen ensimmäistäkään jääharjoitusta.

– Lisäksi Veeti Vainion uusi loukkaantuminen, Mikko Jokelan lopettamispäätös ja Henrik Forsbergin yllättävä pelikyvyttömyys pakottivat meidät etsimään puolustajia vapailta markkinoilta. Tilannetta paikattiin Jyri Niemellä, Niko Tuhkasella ja hieman myöhemmin Miro Keskitalolla.

Syksy oli lopulta KooKoon kauden parasta aikaa. Runkosarja alkoi jälleen kahdella herkullisella Kaakon Derbyllä, jotka molemmat joukkue käänsi edukseen: Lappeenrannassa lukemat olivat 1–7 ja Kouvolassa 4–2.

– Kausi alkoi hienosti ja syys-marraskuun joukkue suoritti hyvällä pistekeskiarvolla. Kun lokakuun lopussa vielä energinen ja maaliahne Malte Strömwall liittyi joukkueeseen, alkoi kokonaisuus vaikuttaa lupaavalta.

Joulukuu oli elokuun tapaan oranssimustille todella hankala. Ensin loukkaantui Anrei Hakulinen ja heti perään Michael Keränen sekä Jyri Niemi. Vuoden viimeisissä otteluissa oli vamma- ja sairastilanteen vuoksi sivussa yli 10 pelaajaa.

– Kurssi kääntyi joulukuussa, kun kolme tärkeää osaa tippui pois kauden raskaimpaan aikaan ja pistesaalis jäi todella laihaksi. Näin jälkikäteen on helppo sanoa, että siinä me menetimme playoffs-paikan.

Loukkaantumiset riivasivat KooKoota läpi kauden. Koko kauden mukana olleista pelaajista peräti seitsemän sai tililleen alle 30 runkosarjaottelua. Vain puolustaja Arttu Pelli pelasi kaikki kauden 60 matsia.

– Oheisharjoittelua on vaikea osoittaa sormella. Peli, jää, kiekko ja jopa turvakaukalon laidat ovat kovia ja aivan paria poikkeusta lukuun ottamatta kaikki tämän kauden vammamme aiheutuivat niistä.

– Aina voi tietysti olla kovemmassa fyysisessä kunnossa ja tukilihaksisto vieläkin paremmin trimmattu, mutta tälle tasolle menevä jossittelu jälkeenpäin on turhaa. Analysoimme tilanteen tarkasti ja otamme sen opin, joka otettavissa on.

Helmikuussa KooKoo myi Jake Newtonin JYPiin, Patrick Bjorkstrandin Saksaan ja Michael Keräsen Sveitsiin. Toiseen suuntaan liikkui hyökkääjä Topi Taavitsainen, joka saapui Kouvolaan TPS:stä.

– Pelaajien kauppaaminen kesken kauden on aina eräänlainen urheilujohtajan painajainen. Pudotuspeliviiva karkasi realistisesti laskettuna niin kauas, että oli järkevää turvata seuraavaa kautta taloudellisesti.

– Toimenpiteet tehtiin kieli keskellä suuta ja joukkueen pelaajamäärää silmällä pitäen. Kolme pelaajaa lähti ja yksi tuli, joten ”tyhjennysmyynnistä” puhuminen on mielestäni turhan kärkästä.

Kauden kolmas poissaolopiikki osui myyntien jälkeiseen aikaan runkosarjan loppusuoralle. Viimeiset pelit KooKoo joutui pelaamaan kolmella kentällisellä.

– Olympiatauon jälkeen satoi lunta tupaan, kun kahden pelaajan paluuaikataulut venähtivät. Päälle tuli muutama uusi kolhu ja loukkaantuminen, joiden myötä jäimme pahasti vajaamiehisiksi.

– Median toimesta vajaamiehisyys laitettiin tietysti myyntien syyksi, mutta taustalla oli poissaolojen lisäksi A-nuorten kiivas playoffs-taisto. Tamminen, Korhonen, Salmela, Seppälä, Koskinen ja Pelli pelasivat mahdollisuuksien mukaan jokaisen A-nuorten ottelun, mikä näkyi edustusjoukkueen kokoonpanossa.

KooKoo–A ylsi kuin ylsikin lopulta pudotuspeleihin ja haastoi ensimmäisellä kierroksella Pelicansin aina kolmanteen otteluun asti. Myös KooKoo–B saavutti pudotuspelipaikan ja aloittaa oman urakkansa kuluvan viikon perjantaina HPK:ta vastaan.

– Työ kannatti ja pojat pääsivät pelaamaan ensimmäisiä pudotuspeliotteluitaan. Olemme yksi tämän kauden kuudesta Liiga-seurasta, joka sai joukkueen sekä A- että B-nuorten pudotuspeleihin!

– Paikka nuorten SM-liigan pudotuspeleissä on seuralle kova saavutus ja arvostamme sen korkealle.