Kultanen: ”Parannettavaa jäi paljon”
Uuden kauden rakentaminen on Lumon Areenalla jo kovassa vauhdissa.
Liiga-kausi 2016–2017 päättyi KooKoon osalta pettymykseen, kun joukkueen tavoite - pudotuspelipaikka - jäi saavuttamatta.
- Lähdimme kauteen playoffpaikka mielessä ja odotukset olivat kovat niin johdolla, joukkueella kuin faneillakin. Vaikeudet alkoivat jo harjoituskaudella, kun avainpelaajia loukkaantui ja peliesitykset ailahtelivat, KooKoon urheilujohtaja Jarno Kultanen kertaa.
- Kaikkien vaikeuksien jälkeen jäimme pudotuspelipaikasta 12 pistettä. Se vaikuttaa paljolta, mutta koostuu erittäin pienistä palasista. Liikaa pisteitä meni jatkoajoilla ja voittomaalikilpailuissa, mutta kokonaan pisteettömissä otteluissa olimme lähellä Liigan keskikastia.
Kesän kahdeksasta harjoituspelistä KooKoo voitti kolme ja oli ykkönen muun muassa elokuun Imatran-turnauksessa. Jobinpostia tuli muun muassa Jarkko Malisen ja Juha Järvenpään loukkaantumisten myötä. Oranssimustien kokoonpanossa nähtiin kauden aikana peräti yhdeksän eri maalivahtia.
- Saimme maalivahtiosaston lopulta kuntoon Irvingin myötä, mutta peli oli silti vaikeaa ja päädyimme hakemaan muutosta vaihtamalla päävalmentajaa. Seuraavien 20 pelin aikana kuroimmekin takamatkan pudotuspeliviivaan kiinni, mutta joulun jälkeen iski poissaoloaalto, joka vei joukkueesta parhaan terän ja pakotti pelaamaan otteluita vajaamiehisenäkin.
- Joulun jälkeen ja tammikuussa oli erittäin vaikea jakso, joka käytännössä tiputti meidät liian pitkälle takamatkalle playofftaistelusta.
Pudotuspeliviivan karattua KooKoo kauppasi kolme pelaajaa Helsingin IFK:hon ja yhden Ruotsiin.
- Siirtorajan jälkeen joukkue pelasi taas raikasta ja vapautunutta kiekkoa, mutta tärkeimmät voitot jäivät ottamatta, jotta olisimme pystyneet loppuun saakka kilpailemaan paikasta 10 parhaan joukossa.
KooKoo päätyi lopulta 15 joukkueen Liigassa sijalle 13.
- Menestyminen on aina monen asian summa ja joskus urheilussa epäonnistuu. Tiettyjen syiden takia tämä joukkue ei toiminut yhteen tarpeeksi saumattomasti.
- Liigassa menestyäkseen joukkueen pitää olla urheilullinen, sitoutunut ja päämäärätietoinen. Lisäksi tarvitaan terveyttä ja pelillistä tasapainoa. Näissä asioissa jäi tällä kaudella paljon parannettavaa.
Uutta kautta 2017–2018 on rakennettu jo hyvä tovi pelaajamarkkinoilla ja valmentajakopissa. Päävalmentaja Tuomas Tuokkolan sopimus jatkettiin kestämään kevääseen 2019 saakka ja maalivahtivalmentaja Kari Lehtonen jatkaa vanhan sopimuksensa mukaisesti. Uusina apuvalmentajina KooKoon penkin takana aloittavat Simo Mälkiä sekä Lovro Bajc.
- Se siitä peruutuspeiliin tuijottelusta! Olemme päävalmentaja Tuokkolan kanssa istuneet pitkiä palavereita ja miettineet, mistä löydämme ne osa-alueet ja pienet palaset, joiden avulla voimme olla tulevilla kausilla vahvempia, Kultanen naulaa.
Mistä ne löytyvät?
- Kahden Liiga-kauden jälkeen meidän pitää nostaa joukkueen arjen laatua ja urheilullisuutta. Nämä asiat pitää ottaa paremmin huomioon jo joukkueen rakennuksessa, samoin kuin Lumon Areenan kaukalon koko. Suuren kotikaukalon pitää olla meille selvemmin etu.
Ensi kaudella kaukalossa nähdään siis sitoutuneempi, aktiivisempi, urheilullisempi ja yhtenäisempi KooKoo. Seura kasvaa hiljalleen kohti Liigan keskikastia.
- Viimeinen Mestis-kausi ja kaksi ensimmäistä Liiga-kautta ovat olleet siirtymävaihe Liiga-organisaatioksi. Seuraava vaihe on organisaation kehittäminen urheilullisesti ammattimaisemmaksi ja paremmaksi. Kaikkien seuran sisällä – johdon, valmennuksen, huollon ja pelaajien – pitää sitoutua yhteisiin arvoihin.
- Arjen pitää olla tinkimättömän laadukasta ja kehitysaskeleiden määrätietoisia. Emme saa ajatella olevamme valmiita tai haihatella turhia, vaan meidän on keskityttävä nöyrästi työntekoon ja KooKoon kehittämiseen.
Tulevalla kaudella tavoitteena on kovempi vaatimustaso ja sitoutuneempi joukkue.
- Joukkueen tärkeimpien työkalujen – pelaajien – täytyy olla mukana projektissa ja 100-prosenttisesti keskittyneitä tähän hetkeen. Jos pelaajan mieli on menneessä tai tulevassa, eikä tässä hetkessä, ollaan jo väärällä polulla.
- Meidän tulee käyttää valmistautumisjakso seuraavaan kauteen maksimaalisesti hyödyksemme, jotta saamme kaikki pienetkin yksityiskohdat joukkueen ryhmäytymisen, sitoutumisen ja arvojen osalta raiteilleen.
KooKoo houkutteli tälläkin kaudella Lumon Areenalle runkosarjan 30 kotiottelussa yhteensä yli 100 000 katsojaa.
- Ollaan ylpeitä siitä, mitä meillä on. Liiga on suomalaisen urheilukentän ykköstuote ja KooKoo on kasvanut osaksi sitä. Jokainen kausi ylimmällä sarjatasolla on Kymenlaaksolle kova juttu.