Lahti edelleen paha

Valtatie 12:n taisto KooKoon ja Pelicansin välillä jatkuu perjantainkin kohtaamisen jälkeen turkoosien juhlana. Pelicans voitti kotimatsinsa 4–1-lukemin.

KooKoo kohtasi perjantaina jo kolmatta kertaa runkosarjassa Lahden Pelicansin – ja taipui pussinokille kolmannen kerran. Valtatie 12:n paikallistaiston valtikka pysyy tiukasti mäkihyppykaupungissa. Perjantaina lukemat Lahdessa olivat isännille 4–1 (2–0, 0–1, 2–0).

Tappio oli KooKoolle viides peräkkäinen, voitto puolestaan Pelicansille kuudes putkeen.

- Meidän on nyt kaivettava itseluottamus ja usko omaan tekemiseen näistä samoista jätkistä, jotka ovat aiemmin esiintyneet loistavasti. Ne vahvuudet, joilla olemme pärjänneet, loistavat nyt poissaolollaan, KooKoon päävalmentaja Petri Mattila luonnehti.

KooKoo testaa viikon toisessa ottelussaan HPK:n Lumon Areenalla. Hämeenlinnalaisten kohtaaminen on ohjelmassa heti lauantaina, joten uskoa ja rohkeutta tekemiseen pitää löytyä alle vuorokaudessa.

- Tämän vajaan vuorokauden aikana on nöyryyden ja rehellisyyden paikka. Pitää katsoa peiliin ja olla rehellinen, että haemmeko syitä jostain ulkopuolelta ja epäoleellisesta vai siitä, millä on oikeasti vaikutusta. Siihen kun vastaamme oikein, niin uuteen nousuun on helpompi ponnistaa.

KooKoo–HPK-matsi alkaa lauantaina Lumon Areenalla kello 17.

Älä nuku onnesi ohi

Pelicans löi alkutahtinsa ottelulle heti avauserässä, jossa se karkasi Niko Tuhkasen ja Juhani Tyrväisen maaleilla 2–0-johtoon. KooKoo-veskari Frédéric Cloutier piti lukemat siedettävinä.

- Pelin alku oli surkea. Nukuimme 20 minuuttia ihan totaalisesti lähtötelineissä. Tuli paljon virhepelaamista sekä hyökkäys- että puolustuspäässä. Lisäksi kamppailunälkä ja irtokiekkopelaamisessa tuli tauluun, pääluotsi Mattila manasi.

KooKoon illan ainoa osuma syntyi toisen erän lopussa, kun kultakypärä Jarkko Malinen survoi ylivoimalla kavennusmaalin. Josh Green ja Juha-Pekka Haataja saivat maaliin syöttöpisteet.

Malisen maali toi KooKoon vielä näennäisesti peliin mukaan, mutta pelinhallinta säilyi loppuun asti lahtelaisilla.

- Kun Pelicans otti vähän jalkaa pois kaasulta toisessa erässä, niin pääsimme ylivoimamaalilla edes taistelemaan rinnalle pääsystä. Tällä hetkellä pelaamme liian huonosti, jotta voisimme pelejä oikeasti voittaa.

Oranssimustien unelias esitys näkyi myös jäähyboksissa, sillä joukkue otti kuusi kaksiminuuttista ja yhden 10-minuuttisen käytösrangaistuksen. Jäähyistä peräti kolme tuli liian monen samanaikaisen kenttäpelaajan takia.

- Kolme väärää vaihtoa yhteen peliin kertoo aika oleellisesti sen, minkälainen energiataso pääkopassa oli. Nukkuminen näkyi jäähyasioissa muutenkin, parissa jäähyssä puolustimme ihan väärältä puolelta. Hävettävän huono suoritus silläkin saralla.

SEURAAVAT KOTIOTTELUT:
La 12.12. klo 17:00 KooKoo–HPK – osta liput!
Ti 15.12. klo 18:30 KooKoo–Sport – osta liput!