Lauantaina kauden kolmas Derby
KooKoo ja SaiPa mittelevät lauantaina Lumon Areenalla paremmuudestaan kauden kolmannessa Kaakon Derbyssä.
Kauden kolmas Kaakon Derby pelataan lauantaina Kouvolan Lumon Areenalla. Kiekko tippuu jäähän tuttuun lauantaitapaan kello 17:00.
Molemmat joukkueet ovat avanneet kautensa alavireisesti, mutta saaneet kurssiaan korjattua viimeisissä otteluissaan. KooKoolla on alla tältä viikolta kaksi voittoa ja SaiPallakin kolmesta edellisestä matsista kaksi päänahkaa.
KooKoo katkaisi kuuden ottelun tappioputkensa keskiviikon kotiottelussa Ilvestä vastaan ja jatkoi voittojen tiellä perjantaina värikkään vieraspelin jälkeen Jyväskylässä. Ilves kaatui puhtaasti 5–1 ja JYP jatkoajan jälkeen 2–3.
Jyväskylässä KooKoon sankareita olivat 32 torjuntaa napsinut Leland Irving sekä voittomaalin jatkoajalla ylivoimalla tehnyt Josh Green. Voittomaalin tekemisen lisäksi Green alusti Juha-Pekka Haatajan 1–2-maalin.
- Kaikkineen hyvä vieraspeli meiltä. Olin keskiviikkona erittäin iloinen jätkien puolesta ja nin olen tänäänkin. He saivat palkinnon kovasta työstä. Jyväskylästä ei ihan joka ilta vierasvoittoja haeta, pääluotsi Petri Mattila iloitsi ottelun jälkeen.
Vieraspelit ovat olleet KooKoon ongelmakohta, sillä JYP-voitto oli vasta oranssimustien kauden ensimmäinen vierasvoitto.
- Tämän illan nautimme voitosta ja annamme sen vaikuttaa mieleen positiivisesti. Näitä ei kuitenkaan ole liikaa tullut viime aikoina,
- Palautellaan, syödään ja matkustetaan. Huomenna jatkamme työntekoa.
Lumon Areenalla joukkue on pelannut viisi kotimatsia, voittanut kolme ja jäänyt kokonaan pisteittä vain kertaalleen.
Kauden avausviikonlopun Kaakon Derbyt päättyivät kotivoittoihin. KooKoo voitti Lumon Areenalla 3–2, mutta Lappeenrannassa SaiPa juhli 3–1-lukemin.
Seuraavat kotiottelut:
La 22.10. klo 17:00 KooKoo–SaiPa – osta liput!
To 27.10. klo 18:30 KooKoo–Kärpät – osta liput!
Ke 9.11. klo 18:30 KooKoo–Jukurit – osta liput!