Lehtonen: "Vastus vain kovenee"

KooKoon Mikko Lehtonen ja Jarkko Malinen jatkavat Leijonien MM-leirityksellä myös tällä viikolla.

Suomen jääkiekkomaajoukkue valmistautuu parhaillaan leireilemällä kohti toukokuussa pelattavia MM-kisoja. Joukkueessa on mukana enää kahdeksan pelaajaa kotimaisesta Liigasta – ja heistä kaksi on KooKoosta!

Puolustaja Mikko Lehtosen ja hyökkääjä Jarkko Malisen MM-leiritys jatkuu muun leijonamiehistön mukana tällä viikolla Moskovassa. Leijonat kohtaa Venäjän torstaina ja lauantaina.

- Totta kai on kiva päästä jatkamaan leiritystä. Tällä viikolla edessä on pari todella kovaa peliä. Vastus vain kovenee koko ajan, mitä lähemmäs MM-kisoja mennään, Lehtonen pohtii.

Leijonat pelasi edellisviikolla Oulussa ja Kouvolassa Tshekkiä vastaan. Oulun Raksilassa vierasjoukkue oli vahvempi 2–3, mutta Lumon Areenalla juhli leijonalauma maalein 4–1.

- Kouvolassa oli tosi hienoa pelata! Huoltajat Aki ja Riku olivat käyttäneet pelisilmää ja laittaneet minut pukukopissakin normaalille paikalleni, niin ei mennyt pakka sekaisin. Vierellä vain oli Mika Koiviston ja Marlo Koposen sijaan Anssi Salmela ja Ilari Melart.

Maajoukkue lensi perjantaiaamuna Oulusta Helsinkiin ja jatkoi bussilla Kouvolaan. Pyörähdys Kouvolassa oli sen verran lyhyt, että kaupunkikierrokselle ei jäänyt aikaa.

- Olimme aika lyhyen pätkän Kouvolassa, joten sightseeingille ei ehditty, vaikka näytettävää olisi ollut paljon! Pieniä vinkkejä annoimme ”Jaken” kanssa, että mistä löytyy kauppoja ja niin edelleen.

- Kiva oli hotellielämän keskellä nukkua välillä kotonakin. Paikkakuntalaiset ovat saaneet kotimaan peleissä nukkua kotosalla.

Lehtonen on pelannut kevään MM-leirillä uransa viisi ensimmäistä A-maaottelua. Tehopisteitä Slovakiaa, Norjaa ja Tshekkiä vastaan pelatuissa matseissa on kertynyt 0+2 pinnan verran. Toisessa Norjassa pelatussa ottelussa Lehtosen ehdittiin tosin jo uutisoida onnistuneen myös maalinteossa, mutta virallisiin tilastoihin osuma korjattiin syötöksi.

- Suomessa siitä puhuttiin aika monessa paikassa maalina, mutta olen joutunut kaikille sanomaan, että se oli oikeasti syöttö. Tomi Sallinen ohjasi viivavedon takapuolellaan sisään.

Leijonat pelaa enää kolme valmistavaa ottelua ennen Venäjän MM-kisoja. Leiriryhmässä on tällä hetkellä 29 pelaajaa ja mukaan tulee vielä joitain NHL-vahvistuksia, eli joukkueesta tippuu vielä monta pelaajaa ennen lopullista MM-joukkuetta.

- Onhan tämä ollut pieni yllätys, että on saanut olla mukana näinkin pitkään, mutta toisaalta pelit ovat sujuneet mielestäni hyvin. Olen pystynyt pelata omilla vahvuuksillani. Todella hyvin pitää vielä pelata, jotta saisi edelleen täällä jatkaa.

Nähdäänkö MM-kisoissa kouvolalaisväriä?

- Totta kai se on aina tavoite ja unelma, kun maajoukkuepaidassa pelataan. Niin pitkälle on kuitenkaan vielä ihan turha ajatella. Mennään päivä ja viikko kerrallaan!