Liigakärki vierailee – ”Ihan sama kuka tulee vastaan”
KooKoo saa lauantaina kovimman mahdollisen vastustajan, kun sarjakärki Oulun Kärpät saapuu vierailulle Lumon Areenalle.
KooKoo avasi kahden kotiottelun Liiga-viikon vasta torstaina KalPan saavuttua mustaoranssien vastustajaksi Lumon Areenalla. Tiukka vääntö kääntyi lopulta kuopiolaisten voittoon KooKoon kovasta loppukiristä huolimatta lukemin 1–2. Laituri Anrei Hakulinen oli KooKoon ainoa maalintekijä.
– Kova peli oli. Emme saaneet ihan sitä mitä siitä halusimme, mutta mielestäni joukkueen tekeminen oli kuitenkin hyvää. Vähän enemmän olisi pitänyt olla järkeä mukana, KooKoon kultakypärä Michael Keränen ruoti joukkueen torstaista tekemistä.
Perjantaina joukkue vietti välipäivää jääharjoituksista, mutta vapaapäivästä ei suinkaan ollut kysymys. Raskasta joulua -kiertueen konsertin myötä pääsy Lumon Areenan jäälle oli mahdotonta. Keräsen mukaan se ei kuitenkaan ole ongelma.
– Ei se hankala ole, koska kyllä tässä ollaan jäällä oltu ihan tarpeeksi. Nyt vähän palautellaan ja illalla sitten pistetään parasta muotinäytöksessä.
Joukkueella oli perjantaina siis myös hieman tavallisesta poikkeava päivä, kun pelaajat osallistuivat Kauppakeskus Veturin Black Friday –tapahtumaan. Keränen osallistui yhdessä Siim Liivikin, Eetu Pöystin ja Jake Newtonin kanssa Veturin lavalla järjestettyyn muotinäytökseen.
– Siihen en kyllä ole hirveän hyvin vielä valmistautunut, joten katsotaan nyt mitä siitä tulee. Ei kovin paljon ole kyllä kokemustakaan muotinäytöksistä, ainakaan sieltä lavan puolelta. Nyt sekin sitten koetaan.
Muotinäytökset tuovat hieman värinpilkahdusta muuten sateisen harmaaseen perjantaipäivään, mutta keskittyminen on jo täysin lauantain isossa haasteessa, kun kahdeksan ottelun voittoputkessa liitävä sarjakärki Kärpät saapuu oranssimustien vieraaksi.
– Oikeastaan jokainen peli on meille haaste ja se on ihan sama, kuka sieltä tulee vastaan. Lauantaina se on Kärpät ja samalla tavalla lähdetään haastamaan, kuin kaikkia muitakin joukkueita. Uskon, että hyvä tulee.
Kärpät saapuu Kouvolaan Lahdesta, jossa oululaiset joutuivat kamppailemaan perjantai-iltana pitkän kaavan mukaan Pelicansia vastaan. Vasta voittomaalikilpailun jälkeen Kärpät selviytyi ottelusta paremmaksi lukemin 2–3.
KooKoo ja Kärpät ovat kohdanneet tällä kaudella kertaalleen, kun KooKoo kävi Oulussa toteamassa Kärpät paremmakseen. Pienenä nyanssina voidaan kuitenkin todeta, ettei KooKoo ole kotikaukalosta poistunut hävinneenä osapuolena Kärppiä vastaan yli 17 vuoteen!
– Kärpät on nopea joukkue, joka liikkuu hyvin. Taitoa sieltä löytyy myös rutkasti, mutta meidän täytyy vain vastata siihen.
Seuraavat kotiottelut:La 25.11. klo 17:00 KooKoo–Kärpät – osta liput!
Pe 1.12. klo 18:30 KooKoo–Jukurit – osta liput!