Loistava alku viikolle: Jukurit nurin!
KooKoo saalisti tiistaina kauden neljännen kolmen pisteen voittonsa, kun se haki Tuomas Tuokkolan debyyttiottelussa täyden potin Mikkelistä.
KooKoo esiintyi tiistaina Mikkelissä ensimmäistä kertaa uuden päävalmentajansa Tuomas Tuokkolan johdolla. Joukkue väänsi väkisin kauden neljännen täyden pistepottinsa kukistamalla Jukurit 2–3 (1–0, 0–1, 1–2).
- Olen tyytyväinen joukkueen energiaan ja pelirohkeuteen, joita tänään esitimme. Pystyimme määrittämään puolustamalla ja hyökkäämällä pelin tahtia, mikä on arvokas asia, kun jatkamme kauden tarinaa luomalla siihen uusia sivuja, päävalmentaja Tuomas Tuokkola kommentoi.
- Viisikkotiiveys ja liike kiekon kanssa olivat tänään isoja teemoja, joita lähdimme tekemään. Onnistuimme niissä 50 minuuttia, kun muutamana hetkenä emme pysyneet niissä kiinni. Saimme tänään hyviä työkaluja ja tiedämme nyt, mitä meidän kannattaa pelille tehdä.
Tuokkola on ehtinyt vetää joukkueelle vasta maanantaina yhden jääharjoituksen ja tiistaina otteluun valmistavan jään.
- Pitää nostaa esiin harjoittelun taso, joka joukkueella on jo ennen minua ollut. Ei tässä ihmeitä olla yhdessä päivässä tehty. Joukkue on tehnyt hyvin töitä, jotta tänään jäällä nähdyt asiat olivat mahdollisia.
Jukurit osui heti ottelun alussa, mutta KooKoo tuli Kai Kantolan kuivan kauden päättäneellä osumalla tasoihin kakkoserässä. Sami Tamminen ja Ossi-Petteri Grönholm alustivat osuman.
KooKoo nousi ensimmäistä kertaa kuluvalla kaudella päätöserässä tappioasemasta voittoon vielä varsinaisen peliajan puitteissa. Jukurit meni päätöserän alussa 2–1-johtoon, mutta KooKoo tuli rinnalle ja ohi. Jan-Mikael Juutilainen tykitti 2–2-tasoituksen Mika Koiviston ja Mikko Lehtosen syötöistä ja hetkeä myöhemmin Mikko Jokela tälläsi ensimmäisen KooKoo-maalinsa. Syöttöpisteen Jokelan osumaan sai illan hahmo Kantola.
- Meille on iso asia, että tulimme pelissä kaksi kertaa tappioasemasta tasoihin ja lopussa vielä ohi. Kolmannen erän alku oli vaisu ja vastustaja teki maalin, mutta emme jääneet sitä murehtimaan vaan jatkoimme, jatkoimme ja jatkoimme omaa rynnistystä.
- Jääkiekko on edelleen pelaajien peli. Valmentajat vain luovat siihen olosuhteita. Sami Tammisen, Mikko Virtasen ja Kai Kantolan kenttä oli tänään vahva voima, ja samoin Juutilaisen kenttä teki yhden tärkeän maalin.
Tuokkola valmensi ensimmäisen Liiga-ottelunsa lähes vuoteen.
- Tänään oli hyvä fiilis ja uskon, että se tästä vain paranee. Viime päivät ovat olleet aika kiireisiä, mutta kunhan tässä pääsee arkeen kiinni ja valmennusryhmä, halli, joukkue ja ihmiset tulevat vietä tutummiksi, niin touhu varmasti mukavoituu entisestään.
KooKoon kausi jatkuu jo torstaina kotiottelulla Turun Palloseuraa vastaan. Ottelu on samalla oranssimustan seuran 51-vuotisottelu. Tervetuloa!
To 24.11. klo 18:30 KooKoo–TPS – osta liput!
Ke 30.11. klo 18:30 KooKoo–KalPa – osta liput!
La 3.12. klo 17:00 KooKoo–Tappara – osta liput!