Lukko karkasi päätöserässä
KooKoon vahva ote pelistä kesti perjantaina Raumalla kaksi erää, mutta kotijoukkue tuli kolmannessa rinnalle ja ohi.
Oranssimustien takaa-ajo kohti Liigan pudotuspeliviivaa koki perjantaina kolauksen, kun KooKoo jäi ilman pisteitä Raumalla. Kotijoukkue Lukko käänsi pelin päätöserässä itselleen ja voitti loppulukemin 5–2 (0–0, 0–1, 5–1).
Tappiosta huolimatta KooKoon valmennusjohto ei myynyt maitaan.
- Pelasimme ihan todella hyvän pelin. Intensiteettimme ja kamppailupelaamisemme oli tänään juuri sitä, mitä jääkiekossa pitää ollakin, KooKoon päävalmentaja Tuomas Tuokkola kommentoi.
KooKoo oli kahden erän jälkeen johdossa ja kamppaili kolmannessakin erässä pitkään pisteistä. Lukko teki päätöserän kolmesta maalistaan kaksi ylivoimalla ja yhden tyhjään KooKoo-maaliin.
- Kahden erän jälkeen peli olisi voinut olla meille enemmänkin kuin 1–0.
- En ole tänään tyytyväinen siihen, millaisia jäähyjä saimme kolmannessa erässä suhteessa siihen, mitä kaukalossa sai ja ei saanut tehdä silloin, kun me olimme pelin päällä. Kolmannessa erässä kiekko oli kerran jo menossa maaliin, mutta tuomarit vihelsivät pelin liian aikaisin poikki. Tapahtumat eivät aina tunnu oikeudenmukaisilta, Tuokkola harmitteli.
Joukkueet väänsivät molemmille tärkeää matsia pitkään maaleitta, kunnes KooKoon puolustaja Mikko Jokela tinttasi aivan toisen erän lopulla ylivoimalla illan ensimmäisen maalin. Ryan O’Connor ja Juha-Pekka Haataja saivat osumaan syöttöpisteet.
Kotijoukkue löysi lääkkeet tilanteeseen erätauolla ja tasoitti pelin heti kolmannen erän alussa. Lisää tuli vain muutamaa minuuttia myöhemmin, kun Lukko osui tällä kertaa ylivoimalla. Taas muutamaa minuuttia myöhemmin oli 3–1-maalin vuoro.
KooKoo käytti aikalisänsä ja otti maalivahdin pois aikaisessa vaiheessa - kun peliä oli jäljellä vielä kuusi ja puoli minuuttia. Se kannatti, sillä vain kahdeksaa sekuntia myöhemmin Kai Kantola ohjasi 3–2-kavennuksen. Syöttöpisteet menivät samoille miehille kuin Jokelan avausmaalissa; Ryan O’Connorille ja Juha-Pekka Haatajalle.
- Kämmäsimme itse kaverin avausmaalissa, teimme virheet sekä hyökkäys- että puolustuspäässä. Takaiskuista huolimatta käänsimme ja väänsimme kovasti.
Kiri jäi vajaaksi, kun Lukko iski ylivoimalla 4–2- ja tyhjään maaliin 5–2-osumat.
- En ole tyytyväinen tuomareiden toimintaan meitä kohtaa, mutta olen tyytyväinen joukkueen ilmeeseen ja taisteluun. Olemme hävinneet pelejä putkeen, jolloin latauksen löytäminen on kovaa hommaa, mutta joukkue teki hienon työn pelin eteen. Harmi, että emme saaneet tulospalkintoa.
KooKoo jatkaa urakointiaan ensi viikolla tiistaina ja torstaina Lumon Areenalla. Tiistaina vastustajaksi saapuu juuri pudotuspeliviivan päällä keikkuva Vaasan Sport ja torstaina kaksi pykälää ylempänä oleva Oulun Kärpät.
Seuraavat kotiottelut:Ti 14.2. KooKoo–Sport – osta liput!
To 16.2. KooKoo–Kärpät – osta liput!
La 25.2. KooKoo–Pelicans – osta liput!