Maalijuhlat jatkuivat Lahdessa – kolme pistettä Kymenlaaksoon!

KooKoo jatkoi Lahdessa siitä, mihin se tiistaina Ilvestä vastaan jäi. Maaleja mätettiin jälleen liukuhihnalta.

Lahdessa ei aivan päästy samaan maalimäärään kuin tiistaina Kouvolassa, mutta maaleja mätettiin silti peräti yksitoista kappaletta. KooKoo nousi lopulta kolmannessa erässä kahdesti takaa rinnalle ja lopulta ohi vieden täyden kolmen pisteen potin lukemin 5–6 (3–1, 0–2, 2–3).

– Olipahan jälleen vaihderikas peli! Kaksitoista tehtyä maalia kahteen peliin; siihen voi olla tyytyväinen. Eikä neljä pistettäkään niistä kovin huonosti ole, KooKoon päävalmentaja Tuomas Tuokkola hehkutti.

Matsi sai oranssipaitojen kannalta parhaan mahdollisen startin, kun Tomi Leivo karkasi jo ensisekunneilla läpiajoon ja napautti kiekon maaliin, kun ottelu oli vanhentunut vasta 16 sekuntia.

Avauserä oli siitä eteenpäin kuitenkin Pelicans-näytöstä. KooKoo jähmettyi maalin jälkeen aivan telineisiin ja Pelicans pääsi myllyttämään pitkiä hyökkäyksiä KooKoon puolustusalueella. Samu Perhonen venyi kaikkeen mihin pystyi, mutta kotijoukkue iski silti kolme maalia – kaikki ylivoimalla.

Pelicansin maalinteon aloitti ex-KooKoo Arttu Heikkinen, paria minuuttia myöhemmin oli Antti Tyrväisen vuoro ja avauserän lopulla vielä KooKoo-kasvatti Miska Siikonenkin onnistui.

– Ensimmäisessä erässä emme pystyneet haastamaan Pelicansin liikettä ja tietysti heidän sataprosenttinen ylivoima sitä vielä vähän vaikeutti tänään.

Toisessa erässä KooKoo sai pidettyä luukut kiinni ja Pelicans jäi nollille. KooKoo ei jäänyt ja väänsikin pelin tasoihin.

Kavennusosuman iski Sami Tamminen, kun Eetu Pöysti vapautti nuorukaisen läpiajoon. Tamminen ei paikasta erehtynyt, vaan kikkaili kiekon ylähyllylle. KooKoolla oli paikka tasoittaa ottelu vain hetkeä tästä Anrei Hakulisen päästyä läpiajoon, mutta laukaus kilahti takatolppaan.

Kovin kauaa vierailijoiden ei kuitenkaan tarvinnut tasoitusmaalia jahdata, sillä Hakulinen pääsi Patrick Bjorkstrandin kanssa kaksi vastaan yksi –hyökkäykseen. Hakulinen passasi tällä kertaa Bjorkstrandille, joka tälläsi pelin tasoihin.

– Toisessa erässä aloimme pelata sitä peliä, jota meidän oli tarkoitus pelata alusta alkaen. Järkevällä juoksutuksella, kovalla paineella ja syväkiekoilla, niillä päästiin iskuun. Toteutimme suunnitelmaa hyvin ja saimme siitä hyvän palkinnon.

Jos alkoi ensimmäinen erä räväkästi, niin vielä räväkämmin alkoi ottelun kolmas erä. Erää oli nimittäin vanhentunut vain 19 sekuntia, kun  molemmat joukkueet olivat jo maalanneet kertaalleen. Ensin Pelicans siirtyi Aleksi Rekosen maalilla johtoon, johon KooKoo vastasi Miikka Pitkäsen maalilla ja peli oli jälleen tasan.

Erän kolmas minuutti ei kuitenkaan kerennyt täyttyä, kun kiekko oli jälleen maalissa. Pelicansin murhaava ylivoima onnistui jo neljännen kerran Jesse Saarisen pamautettua kiekon maaliin suoraan syötöstä.

Maalin jälkeen ote siirtyi KooKoolle ja Petri Matikanen sekä Pelicans joutuivat turvautumaan aikalisään.

Aikalisästä huolimatta KooKoo tuli jälleen tasoihin, kun kiekko pomppi Toni Hyvärisen laukauksen jälkeen Jake Newtonille kuin tarjottimelle ja jenkkipakki pääsi tuikkaamaan kiekon tyhjään maaliin.

Ottelu kerkesi vanheta tasoitusmaalin jälkeen vain 25 sekuntia, kunnes oranssipaitojen kädet nousivat jälleen kohti Isku Areenan kattoa. Arttu Pelli heitti kiekon viivasta maalia kohti, missä Tamminen päivysti mailoineen. Peli oli samalla Sami Tammisen uran ensimmäinen kahden maalin Liiga-matsi.

Pelicans painosti ottelun lopussa raivokkaasti, mutta KooKoo ja Perhonen kestivät, joten arvokas vierasvoitto Lahdesta oli sinetöity: kolme pistettä Kymenlaaksoon!

– Olimme tänään monta kertaa tappiolla, mutta silti peli jatkui. Tasakentällisin peli oli tänään 6–1, mikä on kova saldo. Alivoiman kanssa meidän on tehtävä töitä, että pystyisimme hoitamaan niitäkin kunniakkaammin.

– Pelicansin ylivoima oli tänään hyvää, mutta samaan aikaan olisimme voineet pelata alivoimaa vähän järkevämmin. Oppia ikä kaikki. 

Seuraavat kotiottelut:

La 21.10. klo 17:00 KooKoo–HIFK – osta liput!
Pe 27.10. klo 18:30 KooKoo–Sport – osta liput! Sport-tuplapeleihin pakettitarjous!
La 28.10. klo 17:00 KooKoo–Sport – osta liput! Sport-tuplapeleihin pakettitarjous!