Miehekäs kotiavaus – Ässät vahvempi jatkoajalla

KooKoo pelasi torstaina kesän ensimmäisen harjoitusottelunsa Lumon Areenan kotikaukalossa. Oranssimusta joukkue paransi selvästi viikonlopulta, mutta hävisi Porin Ässille jatkoajalla 1-2.

Lumon Areenan uusi kaukalo sai ensikosketuksensa tositoimiin torstaina, kun KooKoo isännöi Porin Ässiä harjoitusottelussa. Viikonloppuna tuloksellisesti kyntänyt KooKoo paransi esitystä roimasti ja oli päätöserän puoliväliin saakka kiinni johdossa. Ässät tuli lopussa tasoihin ja jatkoajalla ohi luvuin 1-2 (0-0, 1-0, 0-1, 0-1).

- Kaksi erää olimme minun mielestä jo aika hyvin pelissä kiinni ja ytimessä. Jos verrataan viikonlopun esityksiin, niin 40 minuuttia oli oikeinkin hyvää, tuumasi KooKoon pääluotsi Petri Mattila.

Ottelu jäi vähämaaliseksi, vaikka paikkoja oli useampiinkin osumiin puolin ja toisin - tolpat olivat molempien maalivahtien apuna.

Jos SaiPaa ja Ässiä vastaan KooKoon peli jätti paljon petrattavaa, oli joukkue pystynyt lyhyessä ajassa ottamaan harppauksin kehitysaskeleita.

- Hirmu paljon oli hyviä asioita. Ensimmäisen kerran pystyimme pelaamaan pelin läpi tietyllä tasolla. Edellisissä peleissä oli vain hetkittäisiä hyviä jaksoja. Tätä tahtia kun mennään eteenpäin ja opitaan asioita, niin olemme hyvässä suunnassa.

KooKoon kesäkauden ensimmäinen maali nähtiin viimein Ässät-pelin toisessa erässä. Oranssimustien illan kolmatta ylivoimaa ehti kulua vain viisi sekuntia, kunnes Petri Lammassaari pommitti siniviivalta 1–0-johtomaalin. Syöttöpisteen saivat Toni Hyvärinen ja Mikko Lehtonen.

Yli 1500 katsojan mieliksi kotijoukkue oli pitkään kiinni voitossa, mutta tilanne musteni 50. peliminuutilla, jolloin Ässien Niko Ojamäki kävi survomassa reboundkiekon maaliin.

Eteenpäin on menty

Jäähyt sävyttivät molempien joukkueiden kesän kolmatta ottelua. KooKoo-pelureille määrättiin kuusi ja Ässillekin viisi kaksiminuuttista rangaistusta. KooKoo urakoi varsinaisen peliajan lopussa myös yli minuutin kahden miehen alivoimalla.

Menneenä viikonloppuna kahdessa ottelussa yhteensä viisi maalia alivoimalla päästänyt KooKoo petrasi miesvajaalla pelaamistaan roimasti. Jatkoajalla kuitenkin kolahti, kun Semir Ben-Amor ohjasi maalin edestä 1–2-voittomaalin.

- Löysimme puolustamiseen rytmiä, että milloin käydään kiinni ja milloin pelataan alempaa. Omalla alueella olimme paljon aggressiivisempia ja uskalsimme puolustaa rohkeasti läheltä. Vastustajalla oli ylivoimilla koko pelissä yksi paikka, josta he lopussa onnistuivatkin. Muuten alivoima oli tänään hyvää, Mattila kehui.

- Nyt teimme sitä työtä, mitä tällä tasolla pelaaminen vaatii. Pitää muistaa, että meidän joukkueesta monelle on uutta se tempo, jolla pitää pystyä pelata. Peli vaatii hirveästi rohkeutta.

Alivoimapelin lisäksi KooKoo paransi puolustuspeliään. Maalilla Juha Järvenpää selvisi 25 torjunnalla, kun Ässien Andreas Bernard joutui venymään 29 koppiin. KooKoon puolustuspäätä rauhoitti konkaripuolustajien Ari Vallinin ja Ossi-Petteri Grönholmin tulo kokoonpanoon.

- He (Vallin ja Grönholm) toivat meidän alakertaa paljon. Etenkin nyt heistä oli apua, kun Ryan O’Connor ja Julius Nyqvist olivat sivussa. Meillä ei ole hirveästi varaa antaa poissaoloilla tasoitusta, vaikka meillä onkin Arttu Pelli, joka pelaa miehekkäästi.

KooKoo pelaa seuraavan harjoitusottelun tiistaina 18. elokuuta Lumon Areenalla Turun Palloseuraa vastaan. Osta lippusi ennakkoon Lippupalvelusta!