Mustavalkoinen keskiviikko

TPS pysyi keskiviikkona kantona KooKoon kaskessa: turkulaisjoukkue haki täydet pisteet Lumon Areenalta.

KooKoo kärsi kolmannen peräkkäisen tappion keskiviikkona Lumon Areenalla, mistä Turun Palloseura haki 1–2-vierasvoiton. Tasaviisikoin joukkueet pelasivat 0–0-tasapelin, mutta ylivoimamaalit kirjattiin turkulaisten eduksi 1–2 ja pisteet matkasivat siten Varsinais-Suomeen.

Joukkueet kohtasivat neljättä kertaa tällä kaudella - ja TPS juhli niissä neljättä kertaa tällä kaudella.

- Kun on lujassa, niin on lujassa. Tänään valitettava kaava oli, että kaveri sai kaksi ylivoimaa ja teki niiden aikana kaksi tosi hienoa maalia. Elämme kovia aikoja, mutta ei auta kuin olla sitkeitä, KooKoon päävalmentaja Tuomas Tuokkola tuskaili.

- Puristamme joka hemmetin pelissä niin paljon kuin pumpusta lähtee, mutta voitot tuntuvat kiertävän meitä. Me itse voimme vaikuttaa siihen, miten suhtaudumme asioihin ja pääsemme niistä eteenpäin.

Jokaisessa erässä nähtiin yksi maali: TPS:n Eric Perrin osui avauserässä, KooKoon Ryan O’Connor toisessa ja vieraiden Patrik Virta kolmannessa. O’Connorin maalin syöttivät Jarkko Malinen ja Eero Savilahti.

TPS käytti molemmat ylivoimasaumansa tehokkaasti ja KooKoo yhden kolmesta yrityksestään.

- Pelasimme juuri 120 minuuttia putkeen ilman yhtään ylivoimaa, joten oli kiva, että nyt saimme edes muutaman. Pelaamme tällä hetkellä montaa vastustajaa vastaan.

- Olemme pelanneet viime pelit hyvää ja tiivistä lätkää pelaavia kärkijengejä vastaan, eli alueelle on vaikea päästä. Silti jos ajatellaan kolmatta erääkin, niin jätkät prässäsivät hyvin päätyyn ja saivat muutaman maalipaikan luotua, mutta ei vaan uppoa tällä hetkellä.

Tehottomuus on oranssimustien tämän hetken perisynti. KooKoo pelasi menneenä viikonloppuna kaksi maalitonta ottelua, eikä keskiviikkonakaan verkko heilunut kuin kertaalleen.

- Henkisen puolen juttuhan maalinteko on. Jokainen haluaa varmasti maalin tehdä ja jokainen tekee kaikkensa sen eteen. Menimme pitkän putken ilman maaleja, mikä entisestään vaikeuttaa onnistumista. Joka päivä me työstämme asioita, jotta tulosta tulisi enemmän.

Lumon Areenalle saapui vain reilut 2600 katsojaa, mutta C-päädyn faniosasto piti tunnelman ja mekkalan hyvänä, minkä myös päävalmentaja Tuokkola pani merkille.

- Faneille pitää antaa iso plussa siitä, miten he hyppivät ja laulavat. Ei ole fanielämäkään helppoa, jos joukkue häviää illasta toiseen, mutta silti he jaksavat tukea meitä. Iso respect minulta ja koko joukkueelta heille.

Pudotuspeliviiva on KooKoolta edelleen seitsemän pisteen päässä. Joukkue jatkaa takaa-ajoaan perjantaina Raumalla Lukkoa vastaan.

- Meillä on runkosarjassa 11 koetusta jäljellä ja menemme eteenpäin päivä kerrallaan. Huomenna sulattelemme tämän pelin ja lähdemme Raumalle.

Seuraavat kotiottelut:

Ti 14.2. KooKoo–Sport – osta liput!
To 16.2. KooKoo–Kärpät – osta liput!
La 25.2. KooKoo–Pelicans – osta liput!