Muuri murtui: HIFK nurin!
KooKoo kellisti lauantaina HIFK:n ensimmäistä kertaa sitten marraskuun 1989. Pitkä putki päättyi Juha-Pekka Haatajan jatkoaikalämärillä.
KooKoo palasi lauantaina Lumon Areenan kotikaukaloonsa ja samalla voittojen tielle. Joukkue kellisti viime kevään hopeajoukkueen HIFK:n Juha-Pekka Haatajan jatkoaikamaalilla loppuluvuin 2–1 (0–0, 0–1, 1–0, 1–0).
Oranssimusta joukkue kaatoi HIFK:n edellisen kerran 5. marraskuuta vuonna 1989. Viime kauden kaikki neljä kohtaamista päättyivät helsinkiläisjuhliin.
- HIFK on yksi neljästä joukkueesta, jotka kuuluvat meidän muurinmurtamisteemaan. Viime vuonna saimme heiltä nolla pistettä kahdestatoista, KooKoon päävalmentaja Petri Mattila alusti illan teemaa.
- Haastoimme joukkuetta sillä, että jokainen pelaaja kävisi omissa vaihdoissaan pienellä vasaralla naputtamassa sitä muuria, tekemässä pieniä hyviä asioita. Luotimme, että se tuo tulosta ja niin vain lopussa seisoi kiitos.
Perjantaina Turussa kauden pohjanoteerauksen esittänyt KooKoo oli luonut nahkansa yhdessä yössä täysin. Lauantaina lähes 4500 Lumon Areenan katsojalle esiintyi halukas ja taisteleva kouvolalaisryhmä.
- Eilistä päivää jos mietitään, niin aika huikea muodonmuutos! Sellainen piti tehdä ja niin myös teimme. Jaksoimme tänään olla sitkeitä ja taistella, Mattila kommentoi.
HIFK meni ottelun toisessa erässä 1–0-johtoon, mutta kotijoukkue ei latistunut, vaan jaksoi painaa väsymättömästi kohti vierasjoukkueen maalia. KooKoon illan tärkeimpiä hahmoja oli maalilla debytoinut Samu Perhonen, joka torjui muun muassa kaksi HIFK-rankkaria!
KooKoon vimmatun kirin palkinto tuli vasta 57. minuutilla, kun Kai Kantola nosti kiekon maalin kattoon. Osuma oli Kantolalle viikonlopun toinen. Syöttöpisteet kirjattiin Juha-Pekka Haatajalle ja Ryan O’Connorille.
- Maalilla Perhonen ansaitsee tietysti huomiota. Hän otti kaksi isoa rankkaritorjuntaa, jotka vaikuttivat merkittävästi ja meidän kannalta myönteisesti pelin kulkuun.
- Olen ylpeä pelaajista, että he jaksoivat eilisen sukelluksen jälkeen alkaa heti aamulla työstämään omaa ajattelumaailmaansa ja korvienväliänsä siihen suuntaan, että tänään tehdään asiat paremmin.
Itsensä illan suurimmaksi KooKoo-sankariksi tykitti jatkoajalla kultakypärä Haataja, jonka tulinen lämäri ratkaisi voiton isännille. Voitto-osuman syötti ketjukaveri Terry Broadhurst.
Seuraavat kotiottelut:
To 29.9. klo 18:30 KooKoo–Sport – osta liput!
Pe 14.10. klo 18:30 KooKoo–HPK – osta liput!
Ke 19.10. klo 18:30 KooKoo–Ilves – osta liput!