Nähdäänkö perjantaina ilmaveivi?

KooKoon voittoputken kestävyyttä testaa seuraavaksi Helsingin IFK. Oranssimusta joukkue vierailee pääkaupungissa perjantaina.

Kolmesta edellisestä ottelustaan täydet sarjapisteet napannut KooKoo jatkaa urakointiaan perjantaina Helsingin vanhassa jäähallissa. KooKoo vierailee HIFK:n luona ensimmäistä kertaa sitten edellisen pääsarjakautensa 1989–1990.

Joukkueet kohtasivat lokakuussa kertaalleen Kouvolassa. HIFK haki rutiinisuorituksella vierasvoiton, joten KooKoo pääsee taas hakemaan revanssia.

- Koetetaan hakea huomenna oman jutun lisäksi vähän ekstraa, jolla saataisi momentumia ja positiivista fiilistä meidän puolelle. Ainakin henkilökohtaisesti syttyisin täysin, jos joku heittäisi ilmaveivin tai jalkakynän, KooKoo-puolustaja Mikael Kurki värittää.

- Pysytään omassa pelisuunnitelmassa, mutta kun paikka tulee, niin ollaan oikeasti luovia ja keksitään jotain erikoista. Nautitaan perjantai-illasta Helsingissä! Yleensä ne ovat olleet ihan mukavia, helsinkiläislähtöinen Kurki naulaa.

Oranssimustien edellinen revanssinhaku keskiviikkona onnistui täydellisesti, kun joukkue nollasi Lumon Areenan kotikaukalossaan JYPin. Jyväskyläläisnippu oli voittanut kauden ensimmäisen väännön, mutta keskiviikkona KooKoo juhli 3–0-lukemin.

JYP-päänahka oli KooKoolle kolmas peräkkäinen kolmen pisteen voitto. Ennen maajoukkuetaukoa joukkue kaatoi Vaasan Sportin ja Tampereen Ilveksen.

Kurki pelasi käytännössä koko alkukauden Mikko Lehtosen puolustajaparina, mutta viime pelit ovat kuluneet eri pareissa. JYP-voitossa Kurki luuti kokoonpanoon palanneen Oscar Eklundin rinnalla.

- Sovimme ”Bobin” (Lehtonen) kanssa, että hän tulee ensi viikolla yökylään. Kyllä me tästä erosta yli pääsemme! Oscarinkin kanssa meni hyvin. Olen saanut tällä kaudella jo sakot ruotsin puhumisesta, joten en voi enää näyttää taitojani, mutta toinen kotimainen on hallussa.

Kurki on KooKoon Movember-joukkueen kapteeni. Paksuilla pensseleillään ihastuttava pakki on eniten mielissään maalivahti Juha Järvenpään Movember-suorituksesta.

- ”Järkkäri” on ihan ehdottomasti tämän hetken ykkönen! Myös ”Bobilla” (Mikko Lehtonen) on kasvu hyvällä mallilla ja näkee, että hän on selvästi panostanut asiaan. On hieno juttu, mitä enemmän saadaan jätkiä mukaan hyvän asian puolesta.

KooKoo pelaa kovan viikonlopun, sillä perjantain HIFK-vierailun jälkeen joukkue on lauantaina tulessa vuorostaan kotikaukalossa Rauman Lukkoa vastaan.

- Pystyn juuri ja juuri miettimään, että mihin menen nyt lounaalle ja että ketä vastaan huomenna pelaamme. Katsotaan sen jälkeen, että ketä vastaan lauantaina pelaamme.

Entä mihin nyt sitten menet lounaalle?

- Varmaan kämpille. Minulla on siellä kaurapuuroa ja ketsuppia.
 

SEURAAVAT KOTIOTTELUT:
La 14.11. klo 17:00 KooKoo–Lukko – osta liput!
La 21.11. klo 17:00 KooKoo–TPS – osta liput!
TPS-peli on 50-vuotisjuhlaottelu – lue lisää!