Nuorilla edessä kova viikonloppu
KooKoon A-nuorten joukkue pelaa viikonloppuna viimeiset ottelunsa ennen joulutaukoa. Joukkue esiintyy Lumon Areenalla perjantaina ja sunnuntaina.
KooKoo-A:n kausi jatkuu viikonloppuna kotiotteluilla Lahden Pelicansia ja Rauman Lukkoa vastaan.
Pelicans saapuu Lumon Areenalle perjantaina. Lahtelaisjoukkue on voittanut kaikki joukkueiden kolme aiempaa kohtaamista maalein 5–1, 4–3 ja 5–1.
- Kotona oli tiukka peli, jonka hävisimme vain maalilla, mutta vieraissa Pelicans oli selvästi parempi molemmilla kerroilla. He kääntävät hyvin peliä ja kärkiyksilöt ovat taitavia, muun muassa Kouvolan pojat Eetu Elo ja Jaakko Lantta, arvioi KooKoon A-nuorten päävalmentaja Pekka Huikuri.
- Pelicans on ollut meille paha vastustaja, mutta toisaalta se myös joukkueena sytyttää aina. Se on SaiPan jälkeen meidän pojille varmasti tutuin ja rakkain vastustaja.
Pelicans on sarjassa kymmenentenä. Ottelu Lumon Areenalla alkaa perjantaina kello 19.
Rauman Lukko vierailee Kouvolassa puolestaan sunnuntaina ja ottelu alkaa kello 12:50. Lukko on sarjassa yhdentenätoista. KooKoon ja Lukon ensimmäinen vääntö marraskuun puolivälissä päättyi Raumalla Lukon 2–1-jatkoaikavoittoon.
- Edellinen peli Raumalla olisi pitänyt pystyä voittaa, sillä peli oli ihan otettavissa. Lukko on minun ajatusmaailmassani yllättävänkin korkealla sarjassa. Heillä on hyvä ykkösketju ja maalivahti, mutta taso laskee alempiin kenttiin selvästi, Huikuri pohtii.
KooKoon ensimmäinen kausi A-nuorten SM-liigassa on sujunut vaiheikkaasti. Joukkueella on kasassa 27 ottelusta neljä voittoa ja peräti 11 yhden maalin tappiota.
- Marraskuu oli meille raskas, kun pelasimme kahdeksan ottelua putkeen vieraissa. Aloitimme putken hyvin ja saimme neljästä ensimmäisestä pelistä viisi pistettä, mutta sen jälkeen tuli notkahdus. Pojat väsähtivät selkeästi sekä fyysisesti että henkisesti ja neljä seuraavaa peliä punainen lanka oli kadoksissa.
- Vierasputken jälkeen kotona HPK:ta vastaan hävisimme 1–0, mutta ilme oli jo paljon parempi ja loimme taas laadukkaita maalintekotilanteita. Sen jälkeen otimme vähän normaalia pidemmän huilin, jotta tälle viimeiselle viikolle ennen joulutaukoa löytyisi virtaa. Kotikaukalossa meillä on mahdollisuus voittaa niin Lukko kuin Pelicanskin!
A-nuorten SM-liigaa Lumon Areenalla perjantaina 11.12. klo 19:00 KooKoo-Pelicans ja sunnuntaina 13.12. klo 12:50 KooKoo-Lukko – ilmainen sisäänpääsy!