A-nuorten pudotuspelikevät alkaa torstaina!

KooKoo–A aloittaa historiallisen playoff-taipaleensa torstaina Lahdessa.

Nuorten SM-liigan pudotuspelien ensimmäinen kierros alkaa torstaina, jatkuu lauantaina ja ratkeaa viimeistään sunnuntaina. KooKoo kohtaa ensimmäisellä kierroksella naapurinsa Lahden Pelicansin.

– Olemme nyt painottaneet lätkälle heittäytymistä ja kauden parhaasta ajasta nauttimista, KooKoon päävalmentaja Jari Kauppila tunnelmoi.

– Nyt meiltä vaaditaan vielä kovempaa työntekoa kuin runkosarjassa. Jokainen voitto pitää ansaita alusta asti. Emme voi miettiä eilistä tai huomista, vaan kaikkien on oltava koko ajan kiinni tässä päivässä ja valmiina tekemään 110-prosenttinen suoritus.

KooKoo ja Pelicans kohtasivat toisensa alkusarjan ja ylemmän jatkosarjan aikana yhteensä neljästi, ja voitot jaettiin tasan 2–2.

Alkusarjan kohtaamisissa KooKoo voitti kotonaan 2–1 ja Pelicans Lahdessa 3–2. Ylemmässä jatkosarjassa KooKoo voitti Kouvolassa 2–1, mutta Pelicans oli viimeisellä kierroksella kotikaukalossaan vahvempi maalein 3–1.

– Lämmittelyt on nyt lämmitelty. Pelasimme neljä tasaista peliä ja voitot menivät tasan. That’s it, niitä pelejä on turha enää sen enempää muistella.

Lahtelaisryhmän ylivoimaisesti tehokkain pelaaja tähän asti on ollut hyökkääjä Arttu Rämö. Myös noin puolet kauden pelanneet Miika Tiihonen ja Jonne Jantunen ovat olleet pelaamissaan otteluissa tehokkaita.

KooKoon ykköstykkejä ovat olleet ykkösketjun muodostavat Niki Koskinen, Pietari Koskelainen sekä Aleksi Honkanen.

Runkosarjan päätöskierroksella tiistaina oranssimustien riveissä nähtiin Liiga-kasvoista Olli Korhonen ja Sami Tamminen sekä alakerrassa tällä kaudella debytoinut Peetro Seppälä. Sen sijaan A-kelpoisista pelaajista Arttu Pelli ja Santeri Salmela pelasivat tiistaina Lumon Areenalla Liiga-matsin Porin Ässiä vastaan.

– Pelaajatilannetta ei auta voivotella. Olennaista on, että he ketkä ovat mukana antavat pelille kaikkensa.

Pudotuspelien ensimmäinen kierros pelataan ”paras kolmesta”-systeemillä, eli ohi peleihin ei ole varaa.

– Tiedämme, miten Pelicans pelaa. Me molemmat puolustamme eteenpäin ja paineistamme kovaa. Nyt ratkaisee se, kumpi on valmiimpi voittamaan irtokiekot ja kamppailut.

Pudotuspelien ensimmäinen kierros, toinen ottelu, KooKoo–A – Pelicans–A lauantaina Lumon Areenalla kello 12:00. Otteluun on vapaa pääsy. Tervetuloa!