O’Connorin tupla ei riittänyt
KooKoon kesäinen niukkojen kotitappioiden trendi jatkui keskiviikkona Porin Ässiä vastaan. Ryan O’Connor osui kahdesti, mutta Ässät voitti jatkoajalla lukemin 2–3.
KooKoo taipui kotiyleisönsä edessä keskiviikkona Porin Ässiä vastaan jatkoaikatappioon maalein 2–3 (1–0, 0–1, 1–1, 0–1). Edellisviikon HPK-matsin tavoin KooKoo hävisi niukalla yhden maalin marginaalilla.
- En tiedä oliko kyse kurittomuudesta vai mistä, mutta pelimme lähti toisesta erästä alkaen enemmän tai vähemmän karkailemaan, KooKoo-valmentaja Jari Kauppila näki.
- Teimme voittamisen kannalta liikaa tyhmiä ratkaisuja. Periaatteessahan annoimme tänään kaikki vastustajan kolme maalia omasta lavastamme. Sitä on ollut näkyvissä aiemmissakin harjoituspeleissä. Kunhan olemme nöyrempiä ja kurinalaisempia, niin hyvä tästä tulee.
Kotijoukkueen illan ykköshahmo oli molemmat osumat viimeistellyt puolustaja Ryan O’Connor. Kanadalaispakki tinttasi isännät ensin 1–0-johtoon avauserän lopulla ja vielä uudelleen 2–1-karkumatkalle päätöserän alussa.
- Tietysti oli kiva osua, mutta päällimmäisenä mielessä on joukkueen tappio. Ensimmäisessä maalissa oli ripaus onneakin, ja toiseen sain tosi hyvän syötön, kesän toisen ja kolmannen maalinsa viimeistellyt O’Connor kommentoi.
O’Connorin avausosuman syöttivät Oscar Eklund ja Mikko Alikoski, toisen maalin Josh Green ja Eero Savilahti.
KooKoon kotijohto piti 54. peliminuutille saakka, kunnes Niko Ojamäki karkasi alivoimalla pahantekoon ja tasoittamaan ottelun. KooKoo ei osunut illan neljän ylivoima yrityksensä aikana kertaakaan.
Jatkoaikaa ehdittiin pelata vain 14 sekuntia ennen kuin Ässät pääsi juhlimaan voittoa.
- Lähdimme peliin hyvin ja pelasimme ensimmäisen erän hyvää jääkiekkoa. Toteutimme sovittuja asioita, kiekko liikkui ja kiekkokontrolli oli meidän käsissä. Toinen erä oli huono. Kolmannen aloitimme taas hyvin, mutta siinäkin kurittomuus näkyi, valmentaja Kauppila kertasi matsin kulkua.
KooKoo pelaa Lumon Areenalla vielä yhden harjoitusottelun. Ensi viikon tiistaina Kouvolassa vierailee uusi tuttavuus Espoo United. Liput Ticketmasterista!