Pehmolelut jäälle Lukko-pelissä!

Suuntaa ylimääräisten pehmolelujesi kanssa Lumon Areenalle keskiviikkona 14. joulukuuta.

Pehmolelupeli tulee taas! Keskiviikkona 14. joulukuuta Lumon Areenalla pelattavassa KooKoo–Lukko-matsissa jaetaan hyvää ja joulumieltä pehmolelujen muodossa.

Yleisöä pyydetään tuomaan otteluun mukanaan hyväkuntoisia pehmoleluja ja heittämään ne jäälle kun KooKoo tekee ottelun ensimmäisen maalinsa. Jos KooKoo ei ole tehnyt maalia kolmannen erän ensimmäiseen mainoskatkoon mennessä, heitetään pehmolelut jäälle silloin.

Jäälle heitetyt pehmolelulahjoitukset ohjataan hyväntekeväisyyteen. Pehmolelujen kohde julkistetaan maanantaina 12. joulukuuta.

- Olemme järjestäneet pehmolelupelin kerran aiemmin Mestis-aikana. Se oli silloin suuri menestys, kun jäälle lensi yli 1300 pehmolelua. Yleisö on toivonut vastaavaa hyvän mielen tempausta joten tässä se nyt tulee, KooKoon toimitusjohtaja Sakari Välimaa hymyilee.

Tempaukseen osallistuminen kannattaa! Tuomalla pehmolelun saa ottelun pääsylipusta kahden euron alennuksen. Alennus vain etukäteen KooKoon toimistolta ja ennen ottelua Lumon Areenan lipunmyyntipisteistä ostetuista lipuista.

Pehmoleluja voi lahjoittaa keräykseen myös osallistumatta otteluun. Pehmoleluja voi tuoda KooKoon toimistolle Lumon Areenan toiseen kerrokseen arkisin kello 9-16.

Seuraavat kotiottelut:
Pe 9.12. klo 18:30 KooKoo–JYP – osta liput!
Ke 14.12. klo 18:30 Pehmolelupeli: KooKoo–Lukko – osta liput!
Ma 26.12. klo 17:00 Perhepeli: KooKoo–JYP – osta liput!