Perhepäivälle upea lopetus: kotivoitto!
KooKoo nappasi sunnuntaina jo neljännen peräkkäisen kotivoittonsa. Tällä kertaa Lumon Areenalla joutui antautumaan Espoo Blues maalein 3–0.
Kouvolan Lumon Areenalla vietettiin sunnuntaina Liigan Perhepäivää, joka tarjosi erityisesti lapsiperheille monenlaista ohjelmaa ja aktiviteettia. Illan kruunasi Liiga-ottelu KooKoo–Blues, joka päättyi yli 3400-päisen yleisön mieliksi kotivoittoon loppulukemin 3–0 (1–0, 2–0, 0–0).
- Hieno tapahtuma, hienot kolme pistettä ja kuuden pelin pisteputki… Mikäs tämän hienompaa, KooKoo-päävalmentaja Petri Mattila tunnelmoi ottelun jälkeen.
KooKoo luistelutti otteluun ensimmäistä kertaa jäälle tuoreen hyökkääjähankintansa Anrei Hakulisen. Uutta väriä nähtiin myös maalivahtiosastolla, sillä Juha Järvenpään sairastellessa varamaalivahtina toimi A-nuorten veskari Tomi Rautio.
Rautio ei päässyt pelaamaan ensiminuuttejaan Liiga-jäällä, sillä kanadalaisveskari Frédéric Cloutier kantoi torjuntavastuun – ja hyvin kantoikin, sillä maalivahti torjui kauden kolmannen nollapelinsä. Virheettömään suoritukseen vaadittiin 32 torjuntaa.
- Cloutierin nollapeli oli tietysti hänelle hieno onnistuminen. Jotain asioita täytyy tehdä joukkueena oikein, jotta nollapeli on koskaan mahdollinen. Mielestäni myös Hakulinen tuli vahvasti sisään, ja näytti, että hänestä tulee olemaan KooKoolle vielä paljon iloa.
KooKoo vankisti kolmen sarjapisteen myötä asemiaan pudotuspelitaistossa ja nousi pudotuspeliviivan yläpuolelle kymmenenneksi.
Jämäkkä esitys
Perhepäivän esitys oli KooKoolta kaikkinensa vahva. Joukkue iski avausmaalin jo kahdeksannella peliminuutilla, eikä juuri kuskinpaikalta hievahtanut. Oranssimustien alivoima oli hyvää, viisikkopeli järkevää ja maalivahtitoiminta luotettavaa.
- Jämäkkä esitys joukkueelta ihan loppua lukuun ottamatta. Lopussa vähän ylihyökkäsimme ja peli meinasi kääntyä vähän itseämme vastaan, mutta muuten pelasimme tasaisen jämäkästi. Olen todella tyytyväinen alivoimapelaamiseemme. Pelaajat ovat vastanneet huutoon ja tehneet asioita sen eteen, KooKoo-luotsi Mattila kehui.
Puolustaja Mikko Lehtonen vastasi edellisen Kärpät-kotiottelun tavoin myös Blues-pelin avausmaalista. Debytantti Hakulinen tarjoili, Lehtonen tälläsi ja kävi tökkäämässä vielä reboundin sisää.
Toisessa erässä Jan-Mikael Juutilainen iski ylivoimalla ja vain 20 sekuntia myöhemmin heti seuraavassa vaihdossa Aki Kangasmäki tasakentällisin. Juutilaisen 2–0-maalin syöttivät Petri Lammassaari ja Mikko Lehtonen, Kangasmäen 3–0-osuman Tuomas Huhtanen ja Ossi-Petteri Grönholm.
Blues otti ottelussa yhteensä seitsemän kahden minuutin rangaistusta, mutta KooKoo onnistui iskemään vain yhden ylivoimamaalin.
- Ylivoimassa oli parempia aihioita kuin aiemmin; oli halua liikuttaa kiekkoa ja ampua suoraan syötöstä, mitä olemme käyneet läpi. Muutama Juha-Pekka Haatajan kuti jäi vain suutariksi… Oliko sitten ammuttu uutena vuotena paukut taivaalle, kun ei enää osunut kunnolla. Kakkosylivoiman maali oli tärkeä onnistuminen.
Päätöserässä KooKoon ote meinasi hieman livetä, mutta joukkue puolusti nollapelinsä jämäkästi.
SEURAAVAT KOTIOTTELUT:
La 9.1. klo 17:00 KooKoo–SaiPa – osta liput!
Pe 15.1. klo 18:30 KooKoo–KalPa – osta liput!