Perjantaina tähtäimessä toinen voitto!
KooKoo jatkaa kovaa vääntämistään Liigassa heti perjantaina, jolloin Lumon Areenan kotikaukaloon vieraaksi saapuu Porin Ässät.
KooKoo avasi voittotilinsä jääkiekon Liigassa keskiviikkona kukistamalla Lumon Areenan kotikaukalossa HPK:n maalein 3-2. Voitto oli KooKoolle kauden ensimmäinen, mutta riemuun ei ole paljoa aikaa, sillä kausi jatkuu heti perjantaina uudella kotiottelulla Porin Ässiä vastaan!
- Tänään vain luistelimme kevyesti ja palauduimme eilisestä. Mukava rennompi päivä, josta kaikki nauttivat, tuorein KooKoo-mies Oscar Eklund avasi.
- En tiedä kahdesta ensimmäisestä pelistä kuin tuloksen, mutta ainakin HPK:ta vastaan pelasimme hyvin. Loimme paljon maalipaikkoja ja muutenkin esitys oli hyvä.
Ruotsalaispuolustaja Eklund liittyi KooKoon mukaan tiistaina ja pelasi ensimmäisen matsinsa oranssimustissa keskiviikkona. Edellisestä matsista oli vierähtänyt pitkään, mutta silti mies kellotti HPK-matsissa peliaikaa yli 19 minuuttia.
- Kieltämättä oli aika rankkaa, koska en ole pelannut peliäkään viime kauden viimeisen pelin jälkeen. Se oli joskus maalis-huhtikuussa, en edes muista tarkkaan! Yritin vain sijoittua oikein ja pitää pelin yksinkertaisena.
Eklund pelasi Suomessa Kärpissä kaudet 2011-13 ja HIFK:ssa 2013-2014. KooKoon perjantainen vastustaja Porin Ässät jäi jo silloin mieleen työmiesten joukkueena.
- Muistan kahden vuoden takaa, että Ässät oli ainakin silloin kovaa töitä tekevä jengi. Rehellisesti sanottuna en tiedä heidän tämän kauden joukkueesta muuten juuri mitään.
KooKoo ja Ässät iskevät yhteen perjantai-illan huumassa Lumon Areenalla.
- Kuulin, että täällä on iso kaukalo, mutta se tuntui pienemmältä kuin Ruotsin-kaukalot. Hyvä niin, sillä itse tykkäänkin enemmän vähän pienemmistä kaukaloista.
SEURAAVAT KOTIOTTELUT:
Pe 18.9. klo 18:30 KooKoo-Ässät – osta liput!
To 24.9. klo 18:30 KooKoo-Tappara – osta liput!