Pisteellä joulutauolle
KooKoo raapi joulutaukoa edeltäneestä vierasottelustaan yhden sarjapisteen. TPS oli Turussa rankkareilla vahvempi loppuluvuin 3–2.
KooKoo ja maalivahti Frédéric Cloutier olivat perjantaina kauden kolmannessakin kohtaamisessa Turun Palloseuralle hankala pala purtavaksi. Oranssimusta joukkue lihotti pistesaldoaan taas yhdellä venyttämällä pelin aina voittolaukauskisaan asti.
Lopputulos kirjattiin lopulta turkulaisten eduksi 3–2 VL (1–1, 0–1, 1–0, 0–0).
- Ylpeä pitää taas olla. Pitkästä aikaa pelasimme äärimmäisen hyvän vieraspelin. Pysyimme kiekossa, olimme rohkeita ja pystyimme tehdä kiekon kanssa asioita, kuten olemme parhaimmillamme tänä syksynä pystyneet, KooKoo-päävalmentaja Petri Mattila kehui.
Kahdessa aiemmassa kohtaamisessa TPS:n kokonaan nollannut kanadalaismaalivahti Frédéric Cloutier torjui ottelussa kiitettävät 36 kertaa.
KooKoo vetäytyi reilun viikon mittaiselle joulutauolle sarjataulukon 12. sijalta, mutta kymmenentenä oleva Porin Ässät on oranssimustien kanssa tasapisteissä. Niin KooKoo, Ässät kuin Espoon Blueskin ovat keränneet 41 sarjapistettä.
- Parhaimmillamme olemme esiintyneet äärimmäisen hyvin. Huippusuorituksen virittäminen ja muiden tahdissa pysyminen vaatii henkisesti niin paljon, että huonojakin päiviä silloin tällöin tulee. Ainakaan minulle se ei ole tullut yllätyksenä, Mattila ruoti kulunutta alkukautta.
- On inhimillistä, että kun tapahtuu hyviä asioita joukkueena ja yksilöinä – asiat menevät odotettua paremmin – niin jossain vaiheessa tulee puklu ulospäin, mutta olemme selvinneet niistäkin. Parista viiden pelin tappioputkesta olemme nousseet voitoilla eteenpäin. Mielestäni meillä on ollut enemmän hyviä päiviä kuin väsyneitä.
Lähellä
KooKoo oli Turussa aivan ottelun ensiminuutit pinteessä, ja TPS tekikin kauden ensimmäisen osumansa KooKoota vastaan pelin kahdeksannella minuutilla.
Vierasjoukkue heräsi hiljalleen peliin mukaan ja Tomi Peltonen päätti komean syöttöketjun niittaamalla 1–1-tasoituksen yläkulmaan. Ketjukaverit Aki Kangasmäki ja Tuomas Huhtanen saivat syötöt. Maali oli Peltoselle kauden ensimmäinen ja Liiga-uran kolmas.
Toisessa erässä Juha-Pekka Haataja päätti vuorostaan komean syöttökuvion ylivoimalla 2–1-maalin muodossa. Kultakypärä Jarkko Malinen pokkasi itselleen syöttöpisteen.
KooKoolle tarjottiin toisen erän lopulla ja kolmannen erän alussa tilaisuus useampaankin ylivoimamaaliin, kun ruotsalaispakki Henrik Tallinder passitettiin viiden minuutin rangaistuksen arvoisesti suihkuun. KooKoo ei kuitenkaan päässyt videotarkastuksessa hylättyä Josh Greenin käsimaalia lähemmäs onnistumista.
TPS:n takaa-ajo tuotti tulosta kuusi minuuttia ennen varsinaisen peliajan päättymistä, kun Tadas Kumeliauskas tasoitti pelin kahteen–kahteen.
- Voittaminen on pienestä kiinni. Saimme viiden minuutin ylivoimalla riittävästi paikkoja tehdä tärkeän kolmannen maalin… Sen jälkeenkin 2–1-ylivoimahyökkäyksestä peli kääntyi nopeasti omiin ja Tepsi teki tasoitusmaalin, Mattila kertasi.
- Ne olivat meidän kaksi hetkeä, jotka olisivat voineet ratkaista pelin kolmen pisteen arvoisesti. Tepsin maalin jälkeen peli oli tiukkaa ja sitkeää taistelua. Jätkät jättivät itsestään paljon kentälle ja ansaitsivat yhden lisävapaapäivän.
Tangaistuslaukauksilla TPS:n konkariosasto oli liian vahva ja lisäpiste jäi Turkuun. Josh Green oli KooKoon ainoa onnistuja, kun taas TPS:ltä onnistuivat sekä Tomi Kallio että Petteri Nummelin.
- Otamme pisteen matkaan ja ennen kaikkea olemme tyytyväisiä siitä, että saimme hyökkäyspelin juonesta pitkästä aikaa vieraskaukalossa kiinni.
SEURAAVAT KOTIOTTELUT:
Ti 29.12. klo 18:30 KooKoo–Kärpät – osta liput!
Su 3.1. klo 15:00 KooKoo–Blues – osta liput!
Blues-peli on osa Liigan Perhepäivää – lue lisää!