Pisteputkessa Jukurien vieraaksi – ”Maalien edessä täytyy olla vahvoja”
Liiga jatkuu KooKoon osalta tiistaina, kun joukkue matkaa Mikkeliin, missä vastaan asettuu tietysti divariaikojen tuttu klassikkovastustaja Jukurit.
Jos on KooKoo aloittanut kautensa vahvasti, niin samaa ei voi sanoa Mikkelin Jukureista. KooKoon jyrätessä viiden ottelun pisteputkessa, näyttää Jukurien pistesaldo samaisen viiden ottelun jälkeen pyöreää nollaa. Mikkelissä on siis vastassa varmasti nälkäinen jukurilauma.
Molemmat joukkueet pelasivat edellisen kerran lauantaina. KooKoo taisteli upeasti Samu Perhosen johdolla pisteen Tapparalta ja oranssimustille perjantaina Kouvolassa jatkoajalla hävinnyt JYP haki puolestaan täydet kolme pistettä Mikkelistä.
– Jukureilla ollut vaikea alkukausi, mutta emme me sillä mitään valmiiksi voita, vaikka me olemme pelanneet hyvin ja he eivät, KooKoo-hyökkääjä Anrei Hakulinen ennakoi.
- Jukureilla on tiivis nippu vastassa ja meidän täytyy olla oman sekä vastustajan maalilla kovia, niin pisteet tulee mukaan. Ja sehän onnistuu, kun siellä painii tuollainen Arttu Pellin kaltainen härkä, Hakulinen velmuilee ja osoittaa vieressään seisovaa 175-senttistä Pelliä.
Kaikkinensa koko joukkueella on kausi lähtenyt mallikkaasti käyntiin, sillä oranssimustat ovat napanneet pisteitä kaikista kauden peleistä. Se näkyy ja kuuluu myös pukukopissa.
– Kopissa on mahtava fiilis! Olemme pelanneet pelanneet hyvin ja saaneet pisteitä.
KooKoo voitti kahdeksasta harjoituspelistä vain yhden – senkin rangaistuslaukauksilla, mutta nyt tuloskäyrä on kääntynyt totaalisesti. Millä homma sitten kääntyi?
– Nehän olivat vain harjoituspelejä! Harkkapelit olivat erikseen, nyt pelataan tosipelejä. Tosimiehet pärjäävät tosipeleissä, Hakulinen vastaa suu hymyssä.
Hakulinen niittasi lauantaina KooKoon ainoan osuman, kun joukkue siirtyi Tapparaa vastaan johtoon kolmannen erän alussa. Samaisella maalilla Hakulinen siirtyi joukkueen sisäisessä pistepörssissä paalupaikalle ja koko sarjassa seitsemännelle sijalle. Sen johdosta Hakulinen saa tiistaina kupolinsa suojaksi parhaan pistemiehen merkin, Veikkauksen kultaisen kypärän.
– Olen pitänyt kultaista kypärää viimeksi itse asiassa juuri Mikkelissä, Mestiksen pudotuspeleissä 2012 tai 2013. Liigassa tämä on nyt ensimmäistä kertaa, mutta ei se ole niin iso juttu. [Eero] Savilahdelle se olisi ollut, häntä hieman jopa jännitti, että saisiko hän sen päähänsä, Hakulinen kommentoi pilke silmäkulmassa.
”Uma” on takonut viidessä ensimmäisessä matsissa kuusi tehopistettä, joista kaksi on maaleja.
– Oma peli on ihan hyvin lähtenyt käyntiin, mutta jalka tulee olemaan vielä parempi. Vähän ollut vielä tukkoista, mutta kyllä se siitä aukeaa, kun saa pelejä alle.
La 23.9. klo 18:30 KooKoo–Lukko – osta liput! Huomaa poikkeava alkamisaika.
Pe 29.9. klo 18:30 KooKoo–Ässät – osta liput!
To 5.10. klo 18:30 KooKoo–TPS – osta liput!