Porista ensimmäinen täysi vieraspotti!

KooKoo saalisti lauantaina viimein kauden ensimmäisen kolmen pisteen vierasvoittonsa, kun joukkue sammutti Porin lauantaisaunan 0–3-lukemin.

Alkukaudella vieraspelaamisensa kanssa tuskaillut KooKoo pelasi lauantaina Porissa Ässiä vastaan kauden parhaan vierasmatsinsa. Kolmen sarjapisteen arvoinen vierasvoitto irtosi muun maussa maalivahti Samu Perhosen ja hyökkääjä Kai Kantolan loistoiltojen myötä.

Loppulukemat kirjattiin KooKoon eduksi maalein 0–3 (0–2, 0–1, 0–0). Oranssimustien illan teesit keskittyivät nöyrään vieraspelaamiseen ja sitä joukkue myös esitti.

- Jämäkkä vieraspeli kaikin puolin. Ei paljon hienouksia, mutta järkevää pelaamista, KooKoon valmentaja Mikko Haapakoski tuumasi ottelun jälkeen.

- Tämä oli viimeinen peli ennen maajoukkuetaukoa, joten halusimme antaa joukkueelle mahdollisimman yksinkertaiset koordinaatit.

Haapakoski toimi ottelussa KooKoon vastuuvalmentajana, kun pääluotsi Petri Mattila joutui jättämään pelin sivuun lähiomaisen hautajaisten vuoksi.
 

Kotijoukkue Ässät oli avauserässä selvästi kentän herra, mutta maaleista vastasi KooKoo. Kultakypärä Juha-Pekka Haataja tälläsi avausmaalin karattuaan läpi jäähynsä jälkeen ja vain kuutta sekuntia myöhemmin osui Kai Kantola. Haatajan maalin syötti Mikko Alikoski, Kantolan osuman Jarkko Malinen.

- Alussa olimme kovissa vaikeuksissa. Saimme sitten pari nopeaa maalia ja sen jälkeen pelasimme hyvää vieraspelaamista. Joukkueesta löytyi oikeanlaisia suunnannäyttäjiä. Jokainen pelaaja teki oikeita asioita, kertakaikkisen hyvä vieraspeliesitys.

KooKoo-veskari Samu Perhonen torjui avauserässä 17 kertaa ja koko ottelussa peräti 37 kertaa.

- Ennen kaikkea alussa Samu piti meitä pelissä, mutta oli muutenkin vahva koko 60-minuuttisen. Valmentajan tunnelma aitiossa oli rauhallinen, kun maalivahti oli huippuvireessä ja joukkue pelasi hyvin.

KooKoo pääsi koko ajan paremmin ja paremmin peliin mukaan. Toisessa erässä joukkue kisasi jo tasapäin Ässien kanssa – ja osui jälleen. Kai Kantolan illan toinen maali syntyi Eero Savilahden esityöstä.

- Kaksi maalia tietysti helpotti pelaamista. Vastustaja joutuu tällöin avaamaan peliä, jolloin riittää, kun vain puolustaa hyvin. Ja yleensä kun puolustat hyvin ja pelaat kiekollisena riskittömästi, niin kaveri joutuu ottamaan riskejä, mistä aukeaa joku paikka itsellekin.

Päätöserässä KooKoo piti johtonsa, mutta lisämaaleja ei nähty. Kai Kantola tosin oli äärimmäisen lähellä kypärätemppua, kun hyökkääjä survoi ylivoimalla kiekon maaliin, mutta osuma hylättiin tuomariston toimesta.

- Otteluvalvojan videokuvan perusteella maali olisi pitänyt hyväksyä, mutta tuomari oli lähellä ja hän näki siinä kontaktin. Epäselvät tilanteet näyttävät nyt kääntyvän meitä vastaan, mutta jossain vaiheessahan niiden täytyy tasoittua, Haapakoski pohti.

Perhonen torjui päätöserässä vielä 12 kertaa ja pelasi kauden ensimmäisen nollapelinsä.

Liiga vetäytyi lauantain kierroksen myötä maajoukkuetauolle. Tositoimiin palataan keskiviikkona 9. marraskuuta, jolloin KooKoo isännöi sarjanousija Jukureita Lumon Areenalla.

Seuraavat kotiottelut:
Ke 9.11. klo 18:30 KooKoo–Jukurit – osta liput!
La 12.11. klo 17:00 KooKoo–Pelicans – osta liput!
Ti 15.11. klo 18:30 KooKoo–Ässät – osta liput!