Ruusu lainalle Kouvolaan
KooKoo lainaa maalivahti Markus Ruusun JYPistä yhden ottelun ajaksi.
Maalivahti Markus Ruusu, 19, palaa yhden ottelun ajaksi KooKoon oranssimustiin väreihin. Jyväskyläläismaalivahti torjuu KooKoon maalilla keskiviikon kotipelissä Turun Palloseuraa vastaan.
Ruusu nähtiin KooKoon maalilla yhdessä ottelussa myös marraskuussa, kun joukkue kaatoi Helsingissä HIFK:n jatkoajalla maalein 1–0.
Veskarilaina tuli ajankohtaiseksi, kun KooKoossa ottelukohtaisella sopimuksella pelannut Niko Hovinen siirtyi uusiin haasteisiin. KooKoon omista maalivahdeista Leland Irving, Juha Järvenpää ja Samu Perhonen ovat vielä toipilaita.
- Olimme Nikon tilanteesta koko ajan tietoisia ja valmistauduimme hänen mahdolliseen lähtöönsä. Maalivahtien suhteen mennään nyt päivä kerrallaan, KooKoon urheilujohtaja Jarno Kultanen kommentoi.
Ruusu on pelannut tällä kaudella viisi Liiga-ottelua torjuntaprosentilla 94,0 ja lisäksi 17 matsin verran Mestistä JYP-Akatemiassa.
Kuva (c): Samuli Seila.