SaiPa vahvempi Bauer-turnauksen päätösottelussa

Imatran Bauer-turnaus päättyi KooKoon osalta 4–1-tappioon SaiPaa vastaan.

KooKoo pelasi lauantaina perjantain tavoin kaksi parempaa ja yhden huonomman erän, mikä ei riittänyt voittoon asti. SaiPa voitti kauden ensimmäisen Kaakon Derbyn maalein 4–1 (1–0, 0–2, 0–2).

Perjantain JYP-ottelussa KooKoo oli huono avauserässä, lauantaina ongelmakohta oli kolmas 20-minuuttinen.

- Aloitimme tänään paremmin kuin eilen. Vaikka vastustaja pääsi räppäämään toisessa erässä kaksi maalia, niin kyllähän me mielestäni olimme niskan päällä siihen asti. Kolmanteen erään en ole tyytyväinen, fokus katosi, KooKoon valmentaja Simo Mälkiä analysoi.

KooKoo oli Imatralla vain kymmenen hyökkääjän voimin. Puolustaja Veeti Vainio pelasi ensimmäisen matsinsa oranssimustissa sitten viime vuoden lokakuun.

- Rosteri oli kapea, mutta en usko, että meiltä bensa loppui. Emme vain jostain syystä saaneet kirivaihdetta päälle.

Ottelu alkoi valkopaitaisen KooKoon kannalta hyvin, kun joukkue vyörytti avauserässä jatkuvalla syötöllä hyökkäyksiä kohti Jussi Markkasen SaiPa-maalia. KooKoon ainoasta maalista vastasi 18-vuotias hyökkääjälupaus Atte Huhtela, joka osui ylivoimalla erän puolivälissä.

Täksi kaudeksi KooKoon A-junioreihin HIFK:sta siirtynyt Huhtela debytoi oranssimustien edustusjoukkueessa perjantain JYP-matsissa ja sai heti lauantaina maalihanansa auki.

- Siihen nähden, että Huhtela pelasi keskiviikkona ja torstaina A:ssa ja vielä perjantaina ja lauantaina meillä, niin hän pärjäsi oikein hyvin. Atte ei ole ollut yksiäkään treenejä meidän mukana, vaan hyppäsi suoraan pelaamaan. Oikein hyvä, positiivinen kuva jäi.

Toinenkin erä oli KooKoolta hyvä, mutta maaleista vastasi SaiPa kerran tasaviisikoin ja kerran ylivoimalla. Päätöserässä keltamusta joukkue teki yhden maalin alivoimalla ja viimeisteli vielä loppulukemat tyhjään maaliin.

KooKoo palaa ensi viikolla vihdoin tositoimiin myös Lumon Areenalla. Tiistaina joukkue isännöi HIFK:ta ja perjantaina SaiPaa. Liput peleihin ovat jo myynnissä!