Salmela ja Seppälä jahtaavat MM-kisapaikkoja
Puolustajat Santeri Salmela ja Peetro Seppälä ovat mukana alle 18-vuotiaiden MM-leirityksessä.
Oranssimustat värit saatetaan nähdä tänä keväänä myös sinivalkoisissa! Puolustajat Santeri Salmela ja Peetro Seppälä nimittäin ovat mukana alle 18-vuotiaiden maajoukkueen MM-leirityksessä.
Kaksikko liittyi MM-leirille tämän viikon maanantaina. Ryhmässä on tällä hetkellä mukana neljä maalivahtia, 10 puolustajaa ja 16 hyökkääjää, joiden joukosta lopullinen MM-joukkue valitaan.
– Leiri on sujunut hyvin. Olemme treenanneet muutaman päivän kovaa ja tänään matkustamme Venäjälle, Santeri Salmela kertoo.
– Meillä on kasassa hyvä porukka ja joukkueen ilmapiiri on tosi hyvä ja rento.
MM-leiri alkoi Vierumäellä ja joukkue matkaa perjantaina Venäjälle, missä se kohtaa harjoitusottelussa sunnuntaina Sveitsin ja maanantaina Kanadan. MM-kisat pelataan Venäjän Tsheljabinskissa 19.–29. huhtikuuta.
Sekä Salmela että Seppälä ovat 17-vuotiaita KooKoon omia kasvatteja. Molemmat puolustajat ovat juniorimaajoukkueiden vakiokävijöitä. Salmela oli mukana myös nuorten olympialaisissa vuonna 2016.
– MM-kisapaikka olisi tosi siisti juttu! Varmasti uran kohokohta tähän mennessä, Salmela sanoo.
Salmelan ja Seppälän KooKoo-sopimukset ulottuvat kevääseen 2020 saakka.