Sarjakärki vierailee Lumon Areenan lauantaisaunassa

KooKoon viikko jatkuu lauantaina kovimmalla mahdollisella koitoksella, kun sarjakärki Oulun Kärpät saapuu vierailulle Kouvolaan. Ottelu on samalla Kummipeli!

Kuluva Liiga–viikko alkoi KooKoon kannalta loisteliaasti mustaoranssien kaataessa samoista sijoista kamppailevan toisen oranssimustan joukkueen – HPK:n – vieraskaukalossa lukemin 3–6.

Ottelusta saadut kolme pistettä olivat erittäin tärkeät joukkueen kamppaillessa paikasta pudotuspeleihin. KooKoo nousi taulukossa takaisin 11. sijalle. Matkaa ylöspäin ja pudotuspeleihin oikeuttavaan kymmenenteen sijaan on yhdeksän pisteen verran, mutta Porin Ässät on pelannut vielä yhden ottelun kouvolalaisia enemmän.

– Eilinen oli meiltä hyvä peli. Ehkä vähän liikaa jouduimme olemaan kokonaisuudessa puolustuskannalla, mutta niin vaan joskus käy, etenkin vieraspeleissä, KooKoo-hyökkääjä Michael Keränen kertaa.

– Silloin pitää löytää muita vahvuuksia, esimerkiksi olla tehokas omissa vähän harvemmissa maalipaikoissa. Siinä me onnistuimme Hämeenlinnassa erinomaisesti.

KooKoo teki HPK:ta vastaan kuusi maalia – kuuden eri maalintekijän toimesta! Onnistumisia tuli laajalla rintamalla ja myös sellaisille pelaajille, joilla oli menossa hieman kuivempi kausi, kuten Siim Liivikille tai Miikka Pitkäselle. Hyökkääjä Olli Korhoselle maali oli miehen kauden ensimmäinen.

– Oli tärkeää, että saimme onnistumisia laajalla rintamalla. Se tekee jätkille hyvää, kun tässä on välillä on ollut vähän hiljaisempiakin pelejä. Kuusi maalia yhteen iltaan on tässä sarjassa aina kova juttu.

Keränen sairasteli koko viime viikon ja joutui sen myötä jättämään kaikki KooKoon kolme peliä väliin. Nyt sairastelut on selätetty ja hyökkääjä palasi HPK:ta vastaan takaisin askiin. Keränen pelasi ottelussa Liivikin ja Toni Kähkösen laiturina.

– Tottakai oli kiva päästä takaisin tositoimiin, vaikka kyllä Sveitsissä aika hyvät kelit olivatkin, Keränen piikittelee perättömistä huhuista.

– Etenkin ottelun alussa oli hieman vaikeuksia saada konetta käyntiin, mutta nyt on hankala ensimmäinen peli alta pois ja tästä se taas paranee. Onneksi oli hyvä ketju, joka tasapainotti pelaamista. Kähyn ja Simon kanssa on luonnollisesti mukava ja hyvä pelata.

Jos oli HPK ollut hyvässä vireessä viimeisimmissä otteluissa, niin sitä on Oulun Kärpät ollut koko kauden. Oululaisryhmä johtaa tällä hetkellä sarjaa selvällä 12 pinnan erolla sarjakakkoseen Turun Palloseuraan.

Kärpät matkaa Kouvolaan suoraan Lappeenrannasta, jossa kärppälauma pelaa perjantai-iltana SaiPaa vastaan. Sarjakärki jatkoi vahvoja otteitaan ja kuittasi matkaansa kaikki kolme sarjapistettä 1–5-vierasvoitolla.

– HPK on hyvä joukkue ja he pelasivat hyvää lätkää. Kärpät tulee olemaan aika samanlainen vastustaja, nopea ja taitava. Kaikki tietävät heidän ykkösketjunsa. Se pitää saada kuriin, kuten myös ylivoima, mutta siinä onnistuimme HPK:takin vastaan! 

Seuraavat kotiottelut:

La 27.1. klo 17:00 KooKoo–Kärpät – osta liput!
Ti 30.1. klo 18:30 KooKoo–HIFK – osta liput!
Ti 6.2. klo 18:30 KooKoo–HPK – osta liput!