Sisuuntuneena JYPin kaatoon – ”Tiedämme mihin pystymme!”

KooKoo saa perjantaina Lumon Areenalla vastaansa kovan luokan vieraan, kun suurimpiin mestarisuosikkeihin lukeutuva JYP saapuu Kouvolaan.

Jos oli KooKoo liekeissä Liigan avausviikonloppuna, niin sitä oli myös yksilötasolla hyökkääjä Eero Savilahti. Laituri nimittäin paukutti heti avauskamppailussa SaiPaa vastaan hattutempun ja siivitti oranssimustat voittoon.

– Todella hienoa oli tehdä hattutemppu. Viimeksi vastaavaa on tapahtunut A–junioreissa ja jos en ihan väärin muista, niin taisi olla vielä vieraissa Porin Ässiä vastaan, Savilahti muistelee.

Kun Kaakkois-Suomen paikallistaistot oli saatu pelattua, niin KooKoo avasi uuden viikon toisenlaisella paikallistaistolla Lahden Pelicansia vastaan. KooKoo johti ottelua jo 3–0, mutta Pelicans kiri lopulta jatkoaikavoittoon.

– Tiistaina taidettiin hieman alkaa jännittämään ja päästettiin irti pelistä. Alkuun saimme ehkä vähän liiankin helpolla kolmen maalin johtoaseman, eikä sitten pidetty siitä kiinni. Aloimme häsläämään ja luopumaan kiekosta liian helposti.

Mukaan tuomisina Lahdesta tuli yksi sarjapiste, joka jätti paljon nälkää tulevaan viikonloppuun ja JYP-matsiin.

– Pelicans-matsi jätti todella nälkäiseksi, mutta nyt pääsemme taas kotikaukaloon! Piste Lahdestakin on tietysti piste, mutta ei siihen voi tyytyväinen olla. Lähdemme pelaamaan, kuten avausviikonloppuna, niin kyllä JYP ahtaalle joutuu.

– JYP tulee varmasti kovaa, mitä nyt toki kaikki joukkueet tulevat tässä sarjassa nykyään. Uskon silti, että sillä meidän kliseisellä omalla pelillä saadaan JYP kaadettua ja pidetään pinnat Kouvolassa.

Savilahti on pelannut jo hyvän tovin yhdessä sentteri Siim Liivikin kanssa. Savilahti näkee, että yhteispeli Simon kanssa on koko ajan parantunut.

– Olemme Simon kanssa pelattu nyt jo jonkun aikaa yhdessä. Toinen laituri siinä on vähän loukkaantumisten takia vaihdellut, mutta nyt alkaa jo löytämään toista ja tuntemaan miten kaveri siinä vierellä pelaa.

– Simo tekee kovasti töitä molempiin suuntiin, mikä helpottaa laiturin työtä. Simon vierellä uskaltaa mennä vähän rohkeammin hyökkäyspäässä. Tietää, että siellä on kolmas varmistamassa, eikä tarvitse arpoa, että meneekö vai ei.

Treeneissä joukkue ei Savilahden mukaan ole keskittynyt mihinkään yksittäisiin asioihin. JYPin kaatamiseen tarvittavat metkut ovat jo tiedossa.

– Treeneissä olemme kokonaisuutena lyöneet peliä kasaan, niin puolustus- kuin hyökkäyspelin osalta, mutta emme ole mihinkään tiettyyn asiaan sen suuremmin keskittyneet. Tiistai oli mitä oli, mutta tiedämme mihin pystymme ja sillä lähdemme kaatamaan JYPin. 

SEURAAVAT KOTIOTTELUT:

Pe 15.9. klo 18:30 KooKoo–JYP – osta liput!
La 23.9. klo 18:30 KooKoo–Lukko – osta liput! Huomaa poikkeava alkamisaika.
Pe 29.9. klo 18:30 KooKoo–Ässät – osta liput!