Taisteluvoitto – SaiPa nurin!

Neljäs kerta sanoi KooKoolle toden #KaakonDerby-paikallispelien suhteen. KooKoo kaatoi perjantaina SaiPan Lumon Areenalla 3–2.

KooKoo kaatoi SaiPan viimein kauden neljännessä kohtaamisessa perjantaina Kouvolan Lumon Areenalla. Kotiyleisö sai todistaa oranssimustien kahden pisteen arvoista voittoa rangaistuslaukauskisan jälkeen loppuluvuin 3–2 (1–1, 1–0, 0–1, 0–0).

Ottelu oli KooKoon kapteeni Ari Vallinille uran 700. Liigan runkosarjamatsi.

- Valtava voitto meille nimenomaan henkisellä puolella, KooKoon päävalmentaja Petri Mattila huokaisi.

- Kuudesta viimeisestä pelistä olemme hävinneet neljä yhdellä maalilla, vaikka pelaamme tällä hetkellä kauden parasta settiämme. Pelaamme juuri nyt tosi työteliästä ja tasaista kiekkoa, mutta silti on tullut turpaan… Siinä mielessä maalin voitto tuntuu tosi hyvältä.

Kaksi edellistä #KaakonDerby-paikallispeliä kotikaukalossa päättyivät totaalisiin mahalaskuihin, mutta perjantaina KooKoo taisteli loppuun saakka – voittoisasti.

- Voitto oli henkisesti iso myös sen takia, että kaksi edellistä SaiPa-peliä menivät miten menivät. Nyt näytimme, että meissäkin on voimaa SaiPa kaataa. Olimme hyviä tänään.

KooKoo kipusi kahden pisteen myötä sarjataulukossa yhden pykälän sijalle 11. Edellä ovat Sport samalla pistemäärällä ja Pelicans kahdeksan pinnan päässä.

Sitkeys ja sietokyky

KooKoo kilautteli tolppaa heti ottelun ensimmäisessä vaihdossa 10 sekunnin kohdalla, mutta onni oli SaiPan puolella. Vierasjoukkue meni vielä 0–1-johtoon 15. peliminuutilla Chad Raun toimesta.

SaiPa johti ottelua vain reilut kolme minuuttia, kunnes KooKoo tasoitti pelin juhlakalu Ari Vallinin kauden ensimmäisellä maalilla. Anthony Guttig ja Matthew Watkins alustivat kapteenin osuman. Toisessa erässä Jan-Mikael Juutilainen tälläsi isännät 2–1-johtoon.

SaiPa ei lannistunut, vaan sen päätöserän hyvä takaa-ajo tuotti tulosta vajaat neljä minuuttia ennen varsinaisen peliajan päättymistä. Per Savilahti-Nagander löi lukemat tasoihin 57. minuutilla.

- Pikkuisen harmittaa, että kolmen pisteen voitto lipesi, mutta otetaan tämäkin vastaan ja jatketaan huomenna. Olen ylpeä joukkueen henkisestä kovuudesta. Joukkueemme kasvaa koko ajan ja ottaa isoja askeleita. Hienoja pelaajia, Mattila suitsutti.

Vieraiden vimmattu hurmos sai päätösminuutilla vielä lisäpontta ylivoimasta ja keltainen vyöry hallitsi kenttätapahtumia myös koko jatkoajan ajan – ilman maalia. Rankkarikisassa Josh Greenin, Mikko Virtasen ja Frédéric Cloutierin onnistumiset takasivat lisäpisteen jäämisen Kouvolaan.

- Yksi illan teemoistamme oli, että olemme sitkeitä ja siedämme vaikeita hetkiä. Lopussa oli vaikea hetki, mutta olimme sitkeitä ja siedimme sen.

SEURAAVAT KOTIOTTELUT:
Ke 3.2. klo 18:30 KooKoo–Ilves – osta liput!