Takaa-ajo jatkuu Tampereella – ”Hienoa olla taas mukana!”

KooKoon taistelu kohti pudotuspelipaikkaa jatkuu perjantai-iltana Hakametsässä, jossa isäntä on tällä kertaa Tampereen Ilves.

KooKoo osoitti upeaa luonteen lujuutta keskiviikkona Mikkelin Jukureita vastaan, kun se nousi ensin kolmen maalin takaa rinnalle ja kolmannessa erässä vielä maalin takaa lopulta 5–4-voittoon. Samalla katkesi seitsemään otteluun venynyt tappioputki.

– Hyvä peli oli eilen! Voittopeli pitkästä aikaa. Lämmittää tottakai aina mieltä katkaista tappioputki. Nyt pitää vain jatkaa samaan tahtiin, koska tässä on kuitenkin jonkin verran vielä matkaa meidän tavoitteeseen, kaukaloon palannut KooKoo-puolustaja Jyri Niemi sanoo.

27-vuotias jykeväotteinen puolustaja joutui huilaamaan seitsemän edellistä peliä, joulukuun Jukurit-kamppailussa tulleen kolhun takia. Nyt Niemi on pelikuntoinen ja pystyy jälleen auttamaan joukkuetta jäällä.

– Tottakai pelaaminen tuntuu aina hyvältä tauon jälkeen, kun ei ole pystynyt pelaamaan ja auttamaan joukkuetta niin kuin olisi halunnut.

Keskiviikon kotiottelun avauserä oli isäntien kannalta karu, sillä Jukurit takoi tehokkaasti kolme maalia kuudesta maalia kohti menneestä laukauksesta. KooKoo ei kuitenkaan tilanteesta lannistunut, vaan antoi toisessa erässä samalla mitalla takaisin.

– Pelasimme ensimmäisen erän hyvin, mutta annoimme kaverille huonoja maaleja kolme eteen. Osoittaa minkälainen jengi meillä on ja minkälainen luonne tuolla kopissa on, kun tulemme takaa ja onnistumme kairaamaan voiton.

Jyri Niemi oli osallisena 5–4-voittomaalissa, kun puolustajan ampuma viivakuti ohjautui toisesta kokoonpanoon palanneesta pelaajasta eli Jan-Mikael Juutilaisesta verkon perukoille. Hetken näytti, että Niemen tykki painui suoraan verkkoon.

–  Pidän erittäin kyseenalaisena Juutin ohjausta. Ensin osui kuulemma mailaan, sitten se oli pohje ja aamulla se olikin jo luistimen terä! No, pääasia että upposi, Niemi naurahtaa.

KooKoon kolmen ottelun Liiga-viikko jatkuu perjantaina Tampereella, kun joukkue matkaa Ilveksen vieraaksi Hakametsään. Ilves on ollut KooKoolle epämieluisa vastustaja, sillä tupsukorvat ovat napanneet voiton molemmista aiemmista kohtaamisista. Ensin Tampereella 4–3 ja sen jälkeen Kouvolassa hurlumhei-ottelun jälkeen jatkoajalla 6–7.

– Ilves on pelannut tosi hyvin viime aikoina, joten tämä on meille iso haaste. Heillä on neljä hyvää kenttää ja kovat veskarit, joten täytyy onnistua ihan täydellisesti huomenna, kun sieltä haluaa tuoda tuliaisia Kouvolaan.

Ilves ja Hakametsä ovat Niemelle tuttuja, sillä hämeenkyröläinen luuti tupsukorvien alakerrassa edelliset kaksi kautta.

– Ilves-ajoilta muistan, että kun yleisöä on paljon, niin Hakametsä on vaikea paikka pelata vastustajalle, kun kotijoukkue saa hurmoksen päälle. Jäähän siellä on tunnetusti yksi Liigan huonoimmista, mutta siihen ei voi vaikuttaa ja se on molemmille sama. Kaiken kaikkiaan Hakametsä on hieno paikka pelata.

Seuraavat kotiottelut:

La 6.1. klo 17:00 KooKoo–Pelicans – osta liput!
La 13.1. klo 17:00 KooKoo–Tappara – osta liput!
La 20.1. klo 17:00 KooKoo–SaiPa – osta liput!