Tampereelta rehellinen tappio

KooKoo ei pystynyt kisaamaan perjantaina Tampereella sarjapisteistä. Kotijoukkue Tappara oli selvästi parempi loppuluvuin 6-1.

Tampereen perjantai-illasta ei jäänyt juurikaan jossiteltavaa, kun KooKoo kompuroi Tapparan vieraana. Kotijoukkue vei kaikki kolme sarjapistettä ansaitusti maalein 6-1 (3-0, 3-1, 0-0).

Syystä tai toisesta KooKoo ei saanut missään vaiheessa peliään uomiinsa. Keskiviikkona Kuopiossa KalPa-voitossa nähty taistelu oli jäänyt pitkille bussimatkoille.

- Tänään hävisimme pelin oman pään sisällä. Valmistautumisprosessissa meni jotakin pieleen, kun peli meni väärille urille heti alusta alkaen. Huonot ratkaisut kaukalossa olivat seurausta pään sisällä hävitystä pelistä, KooKoon päävalmentaja Petri Mattila ruoti.

Tappio oli KooKoolle alkukauden toinen suurempinumeroisempi häviö. Ensimmäinen tuli kotiavauksesta SaiPaa vastaan, mutta muissa otteluissa oranssimusta joukkue on kisannut tosissaan voitosta illasta toiseen. Perjantainen heikko esitys ei siksi vetänyt valmennusjohdon mieltä matalaksi.

- Meidän projektissa joukkueella on myös lupa epäonnistua. Sanoin sen pelaajillekin, että epäonnistuminen on yksi kehittymisen osa. Oleellista on se, miten reagoimme ja mitä tästä opimme.

- Jos pelin pitää mennä jossain vaiheessa pieleen, niin on parempi, että se menee kerralla kunnolla kuin koko ajan vähän. Opimme tästä varmasti.

Tappiosta huolimatta KooKoo jatkaa sarjassa yhdeksäntenä.

Uutta matoa koukkuun

Tappara karkasi oranssimustilta heti ottelun avauserässä, jossa joukkue napautteli kolme osumaa vajaaseen neljään minuuttiin. KooKoo kesti ensimmäisen alivoiman, mutta pian erän puolivälin jälkeen Miika Heikkilä, Teemu Aalto ja Henrik Haapala osuivat kirvesrinnoille.

Toisessa erässä kotijoukkue teki vajaaseen viiteen minuuttiin toiset kolme osumaa ja karkasi jo 6–0-johtoon. Maaleista kaksi syntyi ylivoimalla.

- Tätä peliä ei kannata juuri nyt isommin analysoida ja miettiä. Syy löytyy ennemmin valmistautumisprosessin epäonnistumisesta, Mattila näki.

- Luulen, että pelaajilla meni vähän jännityksen puolelle. On vaikea uskoa, että olisi ollut alilatausta, ennemmin mentiin optimaalisen latauksen yläpuolelle. Kun aivoenergia ei liiku oikeaan suuntaan ja ratkaisut eivät tule alitajunnasta, niin pelistä tulee tuon näköistä.

KooKoo kavensi lukemia yhden maalin verran toisen erän lopulla, kun Josh Green viimeisteli kauden toisen osumansa. Ensimmäinen syntyi juuri edellisessä ottelussa keskiviikkona Kuopiossa.

Greenin maalin syöttivät puolustajat Mikko Lehtonen ja Ryan O´Connor.

- Hyvä asia on se, että uusi peli tulee jo heti huomenna, päävalmentaja Mattila päätti.
 

SEURAAVAT KOTIOTTELUT:
La 17.10. klo 17:00 KooKoo–Blues –
osta liput!
Ke 21.10. klo 18:30 KooKoo–HIFK – osta liput!