Tasonnosto riitti pisteeseen

KooKoo petrasi esitystään viime peleistä roimasti, mutta joutui silti tyytymään vain yhteen sarjapisteeseen. KalPa voitti Lumon Areenalla voittomaalikisassa 2–3.

Oranssimustien kolmen ottelun pisteetön putki päättyi perjantaina Lumon Areenalla. KooKoo ei vielä kyennyt kammeta itseään takaisin voittojen tielle, vaikka lähellä se jo oli. Vierailija KalPa juhli lopulta Lumon Areenalla voittomaalikisan jälkeen 2–3 (0–0, 0–0, 2–2, 0–0).

- Meillä oli takana kolme vaikeampaa peliä, joihin nähden tämän illan tasonnosto oli kova. Puhuimme ennen peliä työmäärästä ja joukkue todella vastasi huutoon, KooKoo-valmentaja Jari Kauppila kehaisi.

- Tässä ammattilaisliigassa on ihan sama, että mikä päivä on, mutta peruskova työ täytyy tehdä päivästä ja illasta toiseen. Oli sitten maanantai, tiistai, torstai tai lauantai. Tänään pelissä näkyi taistelua ja työntekoa.

Kotijoukkue johti ottelua päätöserässä kahteen kertaan, mutta KalPa tuli molemmilla kerroilla salamamaaleilla tasoihin. Lisäpiste lähti Kuopioon kahden rangaistuslaukauskilpailun myötä.

- Pelasimme parhaan kokonaisuuden pitkään aikaan. Tietysti tulos oli lopulta pettymys, kaksi kertaa johtoaseman menettäminen kolmannessa erässä on kova pala purtavaksi. Onneksi pääsemme jatkamaan tästä heti huomenna, KooKoon kultakypärä Josh Green kommentoi.
 
KooKoo jatkaa urakointiaan lauantaina Hämeenlinnassa. Vastassa on sarjataulukossa muutaman pykälän alempana hengittävä HPK. KooKoo nousi perjantai-illan yhden pisteen myötä sarjassa kymmenenneksi.

Johto ei kestänyt

KooKoo ja KalPa mätkivät matsin todella tasaisissa merkeissä. Molemmilla riitti maalipaikkoja, mutta avausosumaa saatiin odottaa 46 täyttä minuuttia, ennen kuin illan hahmo Josh Green löysi heitollaan maalintekijätilastoon. Avausmaalin syötti Juha-Pekka Haataja.

Kotijoukkue oli uusinut hyökkäysketjukoostumuksiaan, minkä myötä Green sai laidoilleen Haatajan ja Anrei Hakulisen.

- Ketjut toimivat mielestäni ihan hyvin. Olimme tänään tiivis joukkue, joka pelasi yhdessä. Niinhän se menee, että yhdessä voitetaan ja yhdessä hävitään, valmentaja Kauppila summasi.

Aiemmissa peleissä pahasti uinunut KooKoon alivoima oli perjantaina eri maata kuin kahdessa aiemmassa pelissä. Kotijoukkue kesti kaikki neljä saamaansa rangaistusta ilman takaiskuja.

KalPa tasoitti Greenin 1–0-osuman jälkeen nopeasti, alta kahta minuuttia myöhemmin. KooKoo kuittasi Hakulisen viimeistelemällä ja Greenin alustamalla 2–1-maalilla taas johtoon, mutta KalPa kiri jälleen nopeasti tasoihin. Tällä kertaa kotijohto kesti vain 81 sekuntia.

- Maalinjälkeiset minuutit pitäisi jaksaa tehdä kärsivällisesti omaa työtä ja pelata fiksusti. Tänään niissä hetkissä näkyi se, että meillä on viime peleissä ollut vaikeaa. Lähellä käytiin, mutta se ei tietenkään riitä.

Vieraiden 2–2-tasoitus syntyi varsinaisen peliajan toiseksi viimeisellä minuutilla, joten kun lisämaaleja ei nähty, haettiin ratkaisua pitkän kaavan kautta. Lisäminuuteille venynyt peli oli KooKoolle jo kauden neljästoista.

Lisäpiste lähti Kuopioon kun sekä Mikael Ruohomaa että Jesse Mankinen ohittivat rankkarikisassa KooKoon lainavahti Kevin Lankisen. HIFK-apu torjui KooKoo-debyytissään 24 kertaa.

SEURAAVAT KOTIOTTELUT:
Pe 22.1. klo 18:30 KooKoo–Pelicans – osta liput!
Ti 26.1. klo 18:30 KooKoo–HIFK – osta liput!