Tiistaikirous piti pintansa Mikkelissä
KooKoon kauden toinen tiistaivoitto antaa odottaa itseään myös Jukurit-ottelun jälkeen.
KooKoo on tällä kaudella ottanut vain yhden voiton tiistaipeleistään, eikä tämä saldo karttunut tälläkään kertaa. Kotijoukkue Jukurit oli Mikkelissä selkeästi parempi joukkue ja vei ottelun maalein 5–1 (1–0, 2–0, 2–1).
– Lyhyestä virsi kaunis: Jukurit oli tänään parempi ja nälkäisempi joukkue, KooKoon päävalmentaja Tuomas Tuokkola kiteytti.
– Meillä oli kova viikonloppu. Pelasimme huonon pelin perjantaina Kuopiossa, mutta lauantain peliin latasimme niin maan perhanasti. Tappio siitä oli iso ja se näkyi vielä tänäänkin. Emme saaneet mitään irti itsestämme.
Ottelun avauserä oli alkuun tasaista vääntöä, mutta erän edetessä mikkeliläisporukka otti enemmän ja enemmän peliä hallintaansa. Erän puolivälin kohdilla Jukurit meni Ville Hyvärisen maalilla myös johtoasemaan.
Molemmat joukkueet pääsivät avauserässä myös pyörittämään ylivoimaa, mutta ensimmäisellä kaksikymmenminuuttisella ylivoimaosumia ei vielä nähty.
Toisessa erässä niitä nähtiinkin sitten kaksin kappalein. Jukurien Jesper Piitulainen iski Jukureille illan ensimmäisen YV-osuman, kun Niko Tuhkanen ja Robin Jacobsson istuivat samaan aikaan jäähypenkillä.
KooKoon jäähyily ei loppunut tähän, vaan erän puolivälin tienoilla Jukurit hyödynsi jälleen ylivoimansa. Teemu Suhonen tälläsi kahden KooKoo-pelaajan kautta kiekon verkkoon ja Jukurit siirtyi jo kolmen maalin karkumatkalle.
– Emme me kahdessa ensimmäisessä erässä päässeet heidän keskustaan kertaakaan. Jukurit reagoi, puolusti ja piti kiekkoa. Tämä oli täysin Jukurien peli.
Illan kolmas ylivoimamaali lähti niin ikään Jukuri-pelaajan lavasta. KooKoo sai liian monesta pelaajasta kentällä joukkuerangaistuksen, jota Jukurit ei hukannut. Turo Asplund laukoi tulisesti b-pisteen kaarelta kiekon aivan etuyläkulmaan.
Kun kolmatta erää oli pelaamatta noin 12 minuuttia, veti Tuokkola Samu Perhosen pois maalilta, ja KooKoo pääsi pelaamaan kuudella kenttäpelaajalla.
Mustaoranssit pelasivatkin lähes kymmenen minuuttia ilman maalivahtia, mutta lopulta Michael Keränen sai survottua KooKoon avausmaalin melkoisen maalinedushässäkän päätteeksi.
Avausosuman jälkeen Perhonen lähti jälleen maalilta, mutta tällä kertaa Jukurien Julius Vähätalo kaadettiin selvästä maalintekopaikasta ja näin ollen kiekko vietiin keskelle, vaikkei kiekko maalissa käynytkään.
– Pakko siinä oli jotain yrittää ja kyllä jätkät siinä yrittivätkin, mutta Jukurit puolusti omalla alueella todella tiiviisti. Yksi maali siinä saatiin, mutta se oli laiha lohtu.
Seuraavat kotiottelut:La 17.2. klo 15:00 Perhepeli KooKoo–Ilves – osta liput!
Ti 6.3. klo 18:30 Opiskelijapeli KooKoo–Ässät – osta liput!
La 10.3. klo 17:00 Runkosarjan päätöskierros KooKoo–JYP – osta liput!