"Tulos on rehellinen"

KooKoo murskattiin lauantaina Lahdessa peräti 8–0-lukemin. Ensi viikolla joukkue ottaa lusikan kauniiseen käteen.

Lauantain KooKoo–Pelicans-mittelö oli kouvolalaisen Liiga-historian synkin. KooKoo jäi totaalisesti lahtelaisjyrän alle ja historiankirjoihin piirrettiin todella rumat loppulukemat 8­–0 (2–0, 3–0, 3–0).

- Tulos on rehellinen, peli on tällä hetkellä huonoa. Ongelmia on sekä hyökkäys- että puolustuspelaamisessa, KooKoon päävalmentaja Petri Mattila purki.

- Suurimmat haasteet ovat hyökkäämisessä; laadussa, rytmittämisessä ja rakenteissa. Emme pääse viisikkoina samalle sivulle näissä asioissa. Tekemisessä on paljon parannettavaa, jotta onnistumisia alkaa tulla.

Pelicans oli sekavaa KooKoota edellä kaikessa tekemisessä. Kahdeksasta osumastaan Pelicans teki yhden tasavajaalla ja yhden ylivoimalla, mutta peräti kuusi maalia syntyi täysin kentällisin pelatessa. Jokaisen oranssimustan tehotilasto painui pakkaselle.

- Noin vaisu hyökkäyspelaaminen johtaa ongelmiin myös puolustamisessa. Menetämme kiekkoja epäedullisissa paikoissa ja olemme hajanaisesti puolustusasemissa. Toimiessaan hyökkäys- ja puolustuspelaaminen tukisivat toisiaan, mutta tällä hetkellä kumpikaan ei auta kumpaakaan.

Oranssimusta joukkue pelaa ensi viikolla kaksi vieraspeliä. Torstaina joukkue suuntaa Raumalle Lukon ja lauantaina Kuopioon KalPan vieraaksi. Ennen sitä ehtii tapahtua paljon.

- Maanantaina pysähdymme ja aloitamme vähän alusta pelin rakentamista. Henkisellä puolella nämä takaiskut laitavat itseluottamuksen koville, mutta meidän pitää vain pysytä auttamaan pelaajia.

- Kukaan ei voi mennä kenenkään selän taa, vaan jokaisen on otettava vastuuta siitä, miten esiinnymme. Yksi vaihto on aina viiden pelaajan ja yksi peli neljän kentän yhteinen suoritus. Emme voi hakea syitä ulkopuolelta, vaan meidän täytyy ottaa lusikka kauniiseen käteen ja puhua asioista rehellisesti.

KooKoo jahtaa vielä kauden ensimmäistä vierasvoittoaan. Seitsemästä runkosarjamatsista on kasassa vaisut kuusi pistettä.

- Kun ensimmäiset vieraspelit olivat hyviä, niin meille tuli jonkinlainen harhakuvitelma valmennusta myöten siinä, että meillä olisi viime kaudesta jotain pysyvää pelitavallista asiaa olemassa, Mattila pohtii.

- Lähdimme jatkojalostamaan sitä ja yritimme olla askeleen edellä vastustajia viemällä omaa pelitapaa eteenpäin. Nyt on kuitenkin käynyt niin, että perusasiat ovat unohtuneet ja sen takia peli on mennyt erittäin sekaisin. Maanantaina aloitamme työt niiden löytämiseksi ja uskon, että koko joukkue on asian suhteen erittäin halukas ja valmis oppimaan.

Seuraavat kotiottelut:
Pe 14.10. klo 18:30 KooKoo–HPK – osta liput!
Ke 19.10. klo 18:30 KooKoo–Ilves – osta liput!
La 22.10. klo 17:00 KooKoo–SaiPa – osta liput!