Turusta isot pisteet – lauantaina jatketaan!
KooKoo haki Turusta upean päänahan, kun se kaatoi Palloseuran vähämaalisessa kamppailussa.
Maaleja ei torstaina Turussa liikaa nähty, mutta KooKoon kannalta niitä tuli riittävästi. KooKoon Samu Perhonen oli jälleen maalin suulla vakuuttava, kun oranssipaidat hakivat Turusta täydet kolme pistettä lukemin 1–2 (0–0, 1–1, 0–1).
– Olemme tyytyväisiä kolmeen pisteeseen. Jos katsotaan, miltä tämä meidän viimeinen puolitoista kuukautta on näyttänyt ja mitä kaikkea sen aikana on tapahtunut, niin kyllä tämä oli kova päänahka, KooKoon päävalmentaja Tuomas Tuokkola iloitsi.
– Pelicans-pelissä 55 torjuntaa meidän veskarilla kotihallissa. Kyllä tässä on aikamoiset keskustelut käyty ja keskitytty siihen, mitä meidän täytyy tehdä, jotta meillä olisi mahdollisuus voittaa. Tänään pääsimme niissä asioissa eteenpäin.
Ottelun avauserä oli maaliton, mutta heti toisen erän alkuun napsahti turkulaisten toimesta. TPS:n Oskari Siiki löysi erän toisella minuutilla irtokiekon maalin edestä ja napautti sen sisään.
Maalin jälkeen KooKoo paransi jatkuvasti ja lopulta palkinto tuli erän loppupuolella. Tepsin pakille sattui räikeä virhe ja Patrick Bjorkstrand karkasi Tomi Leivon kanssa kahdestaan läpi. Bjorkstrand käytti kiekon Leivolla, joka palautti sen samantien takasin ja ”Patella” oli helppo työ nostaa kiekko maaliin.
– Ensimmäinen erä oli tunnustelevaa ja hapuilevaa puolin ja toisin. Intensiteetti puuttui pelistä täysin. Toisessa erässä annoimme vähän huonon maalin, lepsun pelaamisen kautta, mutta pala kerrallaan pelin sisällä kamppailupelaamisen ja tilanteiden voittamisen kautta paransimme jatkuvasti.
Heti kolmannen erän alkuminuuteilla oranssipaidat menivät kuin varkain johtoon. Kapteeni Toni Kähkönen käänsi kiekon maalille ja Michael Keränen jatkoi sen ohi TPS-veskari Rasmus Tirrosen.
KooKoo oli kolmannessa erässä pelin päällä ja sai tylsytettyä Tepsin hyökkäykset. Viimeisenä lukkona oli jälleen Samu Perhonen, joka torjui ottelussa lähes 40 kertaa. Perhonen otti taas muutamia isoja torjuntoja ja piti KooKoon pystyssä.
– Jos yksi pelaaja pitää nostaa meiltä, niin se on Samu Perhonen. 2–1-johtomaalin jälkeen yksi kaveri pääsi vetämään keskeltä ja sen jälkeen irtokiekko takatolpalle, mutta Samu hoiti ne kaikki.
– Niin kuin mainitsin, niin viime pelissä 55 koppia ja menimme niiden ansiosta Pelicansin kanssa jatkoajalle. Samu on heittänyt [Juha] Järvenpäälle haasteen ja se on hieno juttu.
KooKoo kesti erän puolivälissä ottelun ainoan alivoiman, eikä TPS muutenkaan saanut kunnon takaa-ajoa käyntiin. Vierailijoilla oli muutama paikka iskeä kiekko tyhjään verkkoon, mutta lopulta maaleja ei enää nähty ja kolme pistettä lähti mukaan Kouvolaan lukemin 1–2.
– Jos katson koko joukkuetta ja koko iltaa, niin kamppailupelaaminen, tilanteiden voittaminen ja Tepsin paineen alta lähteminen olivat niitä asioita, missä onnistuimme tänään. Tietysti myös ykköskentän pelaaminen oli hyvää ja se tuottikin voittomaalin.
Seuraavat kotiottelut:La 13.1. klo 17:00 KooKoo–Tappara – osta liput!
La 20.1. klo 17:00 KooKoo–SaiPa – osta liput!
La 27.1. klo 17:00 KooKoo–Kärpät – osta liput!