Uusi kausi käyntiin kolmella pisteellä!
KooKoo avasi tällä erää toisen Liiga-kautensa makealla kolmen pisteen kotivoitolla paikallisvastustaja SaiPasta.
Uuden Liiga-kauden ensimmäinen Kaakon Derby – eli KooKoon ja SaiPan välinen paikallistaisto – päättyi perjantaina KooKoon kolmen pisteen arvoiseen kotivoittoon. Loppulukemat Lumon Areenalla kirjattiin isäntien eduksi 3–2 (2–0, 0–2, 1–0).
Yli 4700 katsojaa näki todellisen jännitysnäytelmän. Molempien joukkueiden äänekkäät kannattajapäädyt pitivät tunnelman loistavana alusta loppuun.
- Kouvolassa on aina hienoa pelata, ja tänään oli taas yksi tällainen päivä. Täällä yleisö tekee tapahtumasta tapahtuman. Me joukkueena haluamme tietysti antaa siihen oman osamme. Toivotaan, että meidän ja yleisön välille syntyy useammin tällaista vuorovaikutusta, KooKoon päävalmentaja Petri Mattila kehui.
Edelliskaudella SaiPa oli Kaakkois-Suomen kiekkoherra, sillä KooKoo sai rypistettyä kuudesta runkosarjakohtaamisesta kasaan vain kolme sarjapistettä. Perjantaina plakkariin kilahti sama määrä heti ensimmäisestä mittelöstä.
- Viime kaudella SaiPa-pelit olivat pitkä kärsimysnäytelmä, mutta tänään fanitkin saivat ansaitun palkinnon. He ovat jaksaneet kannustaa meitä, vaikka SaiPaa vastaan on ollut nuhaista. Toivottavasti he osaavat tänään nauttia voitosta.
Kotijoukkue heilutteli perjantaina tahtipuikkoa ensimmäisessä ja kolmannessa erässä. Toinen erä oli puolestaan vierasjoukkueen hallintaa.
- Ensimmäinen ja kolmas erä olivat meiltä hyviä. Toisen erän jälkeen kävimme pukukopissa keskustelun, että nyt on takana yksi hyvä ja yksi huono erä. Pelaajat valitsivat päätöserään hyvän ensimmäisen erän ilmeen.
- Pelasimme 40 minuuttia hyvää ja työteliästä peliä. Kokeneet ykköskorin miehet näyttivät tänään suuntaa tekemällä tulosta ja viemällä joukkueen voittoon, pääluotsi Mattila kommentoi.
Kapteeni Josh Green johdatti KooKoon joukkoja avauserässä paitsi henkisesti myös tulostaululla. Konkarihyökkääjä viimeisteli lähietäisyydeltä kaksi ylivoimamaalia.
SaiPa tuli toisessa erässä tasoihin, mutta kotijoukkue osui kolmannessa erässä jälleen ylivoimalla, tällä kertaa Ryan O’Connorin toimesta. Kaikki KooKoon maalit olivat saman kolmikon käsialaa; Green kirjautti illasta tehot 2+1, O’Connor 1+2 ja Juha-Pekka Haataja 0+3.
- Kolme ylivoimamaalia tietysti miellyttää. Saimme heti siinä pään auki ja alivoimapeli pysyi puhtaana. Pelasimme jo harjoituspeleissä liki 90 alivoimaminuuttia, niin oli tärkeää, että myös tässä ensimmäisessä runkosarjapelissä alivoimapeli pysyi vahvana.
KooKoon riveissä saksalaisvahvistus Niklas Treutle ja jenkkihyökkääjä Terry Broadhurst pelasivat ensimmäiset Liiga-pelinsä, samoin kuin oranssimustien oma kasvatti hyökkääjä Sami Tamminen.
- Tammisen Sami on pakko nostaa esiin. Oma nuori poika pelasi hyvän ensimmäisen Liiga-pelin. Kun hän vielä saa pikkuisen puristusvoimaa noihin ohuisiin ranteisiin, niin ei mene kauaa, kun hän noista paikoista onnistuu maalinteossakin. Hieno sisääntulo häneltä.
Tamminen kirjautti yli yhdeksän minuuttia peliaikaa, voitti neljä ottamastaan seitsemästä aloituksesta ja pääsi laukomaan maalia kohti kahdesti.
- Debyytti ei voisi paljon paremmin mennä, jos melkein 5000 ihmisen edessä otetaan SaiPalta kolme pinnaa. Voittoa haettiin ja se saatiin. Itsellänikin oli muutama maalipaikka, mutta ei uponnut. Täytyy varmaan alkaa hioa laukausta enemmän, Tamminen itse naurahti.
- Nyt on yksi unelma ja yksi etappi saavutettu, mutta matka jatkuu. Kesällä tein kovasti hommia, joten tavallaan tiesin, että tämä on jossain vaiheessa edessä. Sen takia tehtiin kovasti töitä, mutta ei se työnteko tähän lopu.
KooKoon kausi jatkuu kotijäällä seuraavan kerran ensi viikon lauantaina 24. syyskuuta kello 17. Tuolloin Lumon Areenalla vierailee HIFK. Liput Ticketmasterista. Tervetuloa!