Viikonloppu alkoi värikkäästi - yksi piste Kuopiosta
KooKoo nipisti kuopiolaiselta sarjakolmoselta yhden pisteen, mutta enemmänkin oli tarjolla. Maalivahti Samu Perhonen loukkaantui.
KooKoon ja KalPan välinen viikonlopputupla alkoi perjantaina Kuopiosta värikkäällä ottelulla. Yleisöä hemmoteltiin varsinaisella peliajalla kahdeksalla maalilla ja ratkaisu saatiin vasta pitkän kaavan kautta rangaistuslaukauskisassa, jossa KalPa oli maalin verran etevämpi.
Lopputulos kirjattiin savolaisten eduksi 5–4 (2–1, 1–2, 1–1, 0–0, 1–0).
- Lähtö oli vähän huono. Emme toteuttaneet niitä asioita, joita halusimme. Paransimme kuitenkin jo ensimmäisen erän loppua kohden ja jos ajatellaan peliä kokonaisuutena, niin pelasimme helkatin hyvän matsin, KooKoon päävalmentaja Tuomas Tuokkola tiivisti.
- Oli äärettömän pienestä kiinni, että emme tulleet voittajina pois kaukalosta.
KalPa meni avauserässä ripeästi 2–0-johtoon, mutta Mikko Lehtonen voimalämäri kavensi pelin vielä ennen erätaukoa. Toisessa erässä KalPa meni taas kahden maalin johtoon, mutta KooKoo ei lannistunut.
Jarkko Malinen jatkoi vierasjoukkueen kiriä 3–2-maalilla, Miika Heikkilä tasoitti numeroiksi 3–3 ja päätöserässä Terry Broadhurst vei kouvolalaiset jo 3–4-johtoon. KooKoo onnistui laajalla rintamalla, sillä vain Heikkilä (1+1) ja Eero Savilahti (0+2) olivat kahden tehopisteen miehiä. Syöttöpisteitä saivat Jan-Mikael Juutilainen, Kai Kantola, Anrei Hakulinen ja maalivahti Niko Hovinen.
- Haastoimme KalPan omilla vahvuuksillamme, hyvällä puolustamisella ja sitkeydellä. Annoimme kaverille vähän huonot maalit. Otamme siitä opin ja lähdemme huomenna taas haastamaan.
Hovinen aloitti ottelun varamaalivahtina, mutta ”joutui” maalille Samu Perhosen loukkaannuttua toisen erän puolivälissä. Isokokoinen KooKoo-debytanttiveskari yllätettiin ensimmäisen kerran vasta toiseksi viimeisellä peliminuutilla, kun KalPa nousi 4–4-tasatilanteeseen. Perhosen tällin myötä KooKoon sairastuvalla on peräti neljä maalivahtia.
- Hoviselta tyylikäs sisääntulo ja Perhoselta harmittava loukkaantuminen. Epäonnea alkaa olla ihan riittävästi, mutta me taistelemme sitä vastaan.
Jatkoajalla KooKoon Anrei Hakulinen murtautui läpi oikealta ja tuli maalivahti Denis Godlan kaatamaksi, mutta tuomaristo näki tilanteen vain kaksiminuuttisen arvoiseksi rikkeeksi.
- Siinä ja siinä. Olisi voinut antaa rankkarin ja olla antamatta, mutta tällä kertaa ei annettu ja siinä se. Saimme siitä kuitenkin ylivoiman, jossa emme onnistuneet.
Rankkarikisassa KooKoo kärsi jo viidennen peräkkäisen VL-tappionsa. Oranssimustien edellinen - ja kauden ainoa - rankkarikisassa tullut voitto on lokakuulta.
- Rangaistuslaukaus on maalivahdin ja kenttäpelaajan kaksintaistelu. Toinen voittaa, toinen ei. Olemme nyt hävinneet niitä aika helkatin monta ja meidän on oltava niissä terävämpiä. Niitä on vedettävä ja harjoiteltava.
- Jätkät tekevät töitä ja ovat sitkeitä. Olen kokonaissuoritukseen ihan todella tyytyväinen. OIimme yhden sarjan kärkijoukkueista vieraana ja tulimme kahden maalin takaa rinnalle ja ohikin. Kun ollaan realisteja, niin siihen saa olla aika tyytyväinen.
Viikonloppu jatkuu lauantaina Lumon Areenalla KooKoon ja KalPan uudella kohtaamisella. Ottelu on yleisölle ilmainen Mustaoranssi-peli - tervetuloa!
- Tänään oli aikamoinen matsi - ja huomenna jatketaan!