Viimein maukas voitto – Lukko nurin!

KooKoon kärsivällisyys palkittiin lauantaina Lumon Areenalla, kun verkko heilui päätöserässä neljästi ja kotijoukkue pokkasi niillä makean kotivoiton.

KooKoo katkaisi neljään otteluun venähtäneen tappioputkensa komealla tavalla lauantaina Lumon Areenalla. Tärkeä alakastin taisto Rauman Lukkoa vastaan päättyi oranssimustien juhlaan numeroin 4–1 (0–0, 0–1, 4–0).

Kotijoukkueen esitys oli koko illan vieraita potkun verran edellä, mutta verkko heilui vasta päätöserässä.

- Joukkue on tehnyt tämän voiton eteen viime viikon Tappara-pelin jälkeen hirveän määrän töitä. Nyt se työ palkittiin, kun jaksoimme olla kärsivällisiä ja jauhaa loppuun asti. Tuli myös niitä maaleja vihdoin ja viimein, iloitsi KooKoon päävalmentaja Tuomas Tuokkola.

Vaikka KooKoo oli pelin päällä käytännössä alusta loppuun, ensimmäisestä maalista vastasi vierasjoukkue Lukko. Raumalaisjoukkue hyödynsi illan kolmannen ylivoimansa toisessa erässä ja suuntasi päätöserään maalin verran edellä.

KooKoon työnteko palkittiin päätöserässä neljän maalin muodossa. Lukko-veskari Jakub Stepanek torjui erässä peräti 20 kertaa, mutta joutui antautumana kolmesti ja yhden KooKoo teki vielä tyhjäänkin.

Kotijuhlat aloitti hyökkääjä Terry Broadhurst, jonka upea kuti upposi maaliin pienestä kulmasta. Lukko pääsi 1–1-tilanteessa vielä ylivoimalle, mutta Aleksi Saarelan korkea maila ylivoiman aikana oli lopulta kohtalokas.

KooKoo iski tasavajaalla kaksi maalia ja karkasi tasatilanteesta 3–1-johtoon. Ensin osui Anrei Hakulinen ja päälle Broadhurst viimeisteli illan toisensa. Loppulukemat tyhjään maaliin viimeisteli Anrei Hakulinen vielä pari minuuttia ennen peliajan päättymistä.

Voitto oli neljä viimeistä otteluaan hävinneelle KooKoolle arvokas. Joukkue harppasi kolmella pisteellä taas pudotuspeliviivan tuntumaan kahden pisteen päähän.

- Enemmänkin pisteitä olisi ollut otettavissa, mutta matkalle on osunut paljon muuttujia. Jukurit-pelissä Josh Greenin loukkaantumisen jälkeen tunne otti vallan joukkueesta ja keskiviikkona Turussa tuli rehellinen turpasauna. Viime viikon viiden pisteen saldo taas oli hyvä. Pienestä nämä ovat kiinni.

KooKoo sai otteluun sentteriosastolle helpotusta sairastuvalta, kun Jan-Mikael Juutilainen palasi kokoonpanoon. Neljän keskushyökkääjän riemua kesti toisen erän alkuun asti, kunnes ykkösketjun keskellä aloittanut Mikko Virtanen loukkaantui ja joutui jättämään ottelun kesken.

- Koko ajan tippuu pelaajia ja joudumme kaventamaan kokoonpanoa. Emme pääse sellaiseen rytmiin, jolla mennään pelistä toiseen. Kohtalo on sen puolesta aika julma, mutta me olemme sitkeä jengi ja taistelemme.

KooKoo pelaa ensi viikolla kaksi ottelua. Perjantaina joukkue matkaa KalPan vieraaksi Kuopioon ja lauantaina joukkueet kohtaavat vuorostaan Lumon Areenalla.